Askellaatat voi tehdä liuskekivistä tai betonilaatoista. Voidaan käyttää myös pienempiä pihakiviä asennettuna ”ryppääksi”, esim. noppakiviä tai Ruduksen Luotokiviä. Tällöin reunojen tukemiseen ja kivien saumaamiseen käytetään betonia.
Askellaattoina käytettävien liuskekivien tulisi olla yli 50 mm vahvuisia, jotta ne saadaan asennettua tukevasti ja tasaisesti, ”keikkumattomiksi”.
Olemassa olevan nurmikon pintaan askelkiviä tai laattoja asennettaessa kaivetaan pintamaata pois noin 100-150 mm käytettävien kivien paksuudesta riippuen. Maata poistetaan myös n. 100 mm laajemmalta alueelta. Pohjalle ja reunoille levitetään suodatinkangasta, jonka päälle levitetään kivituhkaa tai maakosteaa betonia.
Tämän asennuskerroksen avulla myös säädetään askellaattojen yläpinnan korkeus oikealle tasolle niin, että nurmikon leikkuu onnistuu helposti kivien yli, mutta nurmiheinä ei kuitenkaan pääse heti kasvamaan kivien/laattojen päälle. Käytännössä 20-30 mm korkeammalle nurmikon kasvualustan pintaa.
Uudella nurmialueella voidaan askelkivet asentaa siirtonurmen tai kylvönurmen yhteydessä samalla tavoin, eli siirtonurmeen jätetään/leikataan aukko kiviä varten ja oikea korkeustaso säädetään niin, että kivien yläpinta tulee 70 mm tiivistetyn kasvualustan pintaa ylemmäs. Kivien väleihin voidaan kylvää nurmikko.
Kylvönurmikon kanssa samanaikaisesti asennettavien askellaattojen pinta säädetään 30 mm nurmikon kasvualustan pintaa korkeammalle.
Istutusalueen poikki kulkeva polku rakennetaan samalla tavoin, kivien väleihin levitetään kasvualustamultaa, jotta kasvillisuus voi levitä kivien väliin.
Kasvillisuutena kannattaa käyttää hyvin matalaa maanpeitekasvillisuutta tai hiekkaan kylvettäviä matalia luonnonkasveja, esim. kissankäpälä tai ajuruoho, jotka viihtyvät kuivassa ja aurinkoisessa kasvupaikassa. Tällöin saumaamiseen käytetään hiekkaa.
Kasvuapaikasta riippuen muita sopivia kasveja on auringossa viihtyvät ajuruohot, patjarikko, matalat maksaruohot. Varjoisampaan paikkaan pikkutalvio ja akankaali.
Viime vuosina pihasuunnittelussa trendanneet koristeheinät jatkavat yhtenä suosituimmista kasvityypeistä, kun kysytään pihaan liittyvistä toiveista.
Pääasiassa istuttevat koristeheinät ovat monivuotisia, mutta muutamia näyttäviä lajikkeita esim. hurmesilkkiheinä, ihana yksivuotinen jänönhäntä, erittäin näyttävä pampaheinä ja tumma, melkein mustalehtinen Arabiansulkahirssi ja käärmeenparta istutetaan kausikasveina huonon talvenkestävyyden takia.
Koristeheiniä voi myös yrittää talvettaa sopivissa olosuhteissa, kuivassa ja viileässä varastossa, jossa lämpötila ei pääse laskemaan pakkasen puolelle. Kestävimpiä korisheiniä taas ovat esim. koristekastikat, varjosarat, ikikaura ja siniheinät.
Kun koristeheinille valitaan niiden menestymisen kannalta suotuisin kasvupaikka ne ovat todella helppohoitoisia, kunhan kuivia lehtiä poistetaan ja tehdään tilaa uusille lehdille keväällä.
Istutusvaiheessa lannoitetaan, mutta useimmat heinät kasvavat ja menestyvät luonnossa karussa ja ravinneköyhässä maassa. Hoito helpottuu, kun mullan pinnalla käyttää ohutta kerrosta kateainetta ainakin alkuvaiheessa ja yksittäisinä mättäinä kasvaville heinille. Soraa, kiviä tai kuorikatetta. Katteessa myös heinät erottuvat paremmin.
Korkeita ja kookkaita heiniä, kuten elefanttiheinä, isosiniheinä ja koristekastikka kannattaa käyttää yhdistelemällä ikivihreisiin kasveihin esim. useisiin kasvutavaltaan pyöreisiin tai muuten geometrisen muotoisiin havukasveihin sekä kompakteihin alppiruusulajikkeisiin. Etualalle lisätään värikästä matalaa maanpeitekasvia, matalampaa eriväristä heinää tai koristesomeroa, jolloin saadaan moderni, yksinkertainen ja näyttävä istutus.
www.cmgardendesign.com
Pelkistetyssä pihassa istutetaan yhtä lajia koristeheiniä yhtenäisenä kasvillisuusalueena. Silloin kuitenkin istutusalue on tyhjä keväällä, eli kannattaa istuttaa myös suuri määrä voimakkaan värisiä sipulikasveja samaan kasvualustaan tai esimerkiksi ukkolaukkaa (Allium) heinien sekaan.
https://houseandhome.com
Kauneimmat koristeheinät mielestäni massaistutuksissa ovat auringossa viihtyvä nurmilauha ’Palava’, koristekastikka, siniheinä, matala varjossa viihtyvä idänvarjosara ja unkarinhöyhenheinä, josta on kuitenkin mainittava sen olevan melko talvenarka. Se on ihanan ilmava myös ruukkuistutuksissa ja säilyy paremmin ruukussa, jos se talvetetaan varastossa kuin maahan istutettuna.
www.philhirstgardens.co.uk
Näyttävät, kookkaat koristeheinät kannattaa aina valaista kohdevaloilla ja sijoittaa ne lähelle oleskelualueita, jolloin niistä tuulessa kuuluva rauhoittava ääni luo tunnelmaa. Parhaiten kahisevat kirsiheinä ja viiruhelpi.
Viiruhelpi kuitenkin leviää voimakkaasti, joten se kannattaa huolellisesti rajata muusta kasvillisuudesta. Rajauksen voi tehdä juuriestematolla tai istuttamalla viiruhelpin saaviin, joka upotetaan maahan, siis pohja pois leikattuna. Myös muusta kasvillisuudesta erillisenä omana istutuksenaan esim. kallionkolossa viiruhelpi ei pääse leviämään liian voimakkaasti. Viiruhelpin kirjavien lehtien väri on auringossa parhaimmillaan.
Muita voimakkaasti leviäviä lajeja on esimerkiksi hyvin kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla menestyvä rantavehnä ja nurmilauha. Oikeassa paikassa voimakkaasti leviävät koristeheinät tietysti toimivat. Esimerkiksi laajoissa, yhden kasvin istutuksissa ja rinteissä, joissa ne sitovat juurillaan maata ja estävät eroosiota.
Fine gardening magazine
Scott Webb
Perinteisemmässä pihassa korkeiden koristeheinien kanssa istutetaan korkeita, näyttävän kukinnan perennoja. Paljon eri aikaan kukkivia: pionit, kurjenmiekka, päivänlilja, punalatva, tädykkeet, rantakukka, jaloangervot.
Eri väristen, korkuisten ja kasvutavaltaan erilaisten koristeheinien ryhmät tuovat muutaman lajin perennapenkkiin vaihtelevia yksityiskohtia, ilmavuutta ja koristeellisuutta vielä talvellakin talventörröttäjinä. Näyttävimmät ja tuiverrusta parhaiten kestävät talventörröttäjät mielestäni ovat elefanttiheinä ja koristekastikka ’Karl Foester’.
Varsinkin talvenarkojen lajien versot ja ontot korret kannattaa jättää syksyllä leikkaamatta, jolloin talvenkestävyys paranee. Joitakin koristeheiniä ei leikata lainkaan edes keväällä, vaan ne säilyvät sellaisenaan lumen alla, ikivihreänä. Tällaisia ovat idänvarjosara, palmusara ja kuparisara. Talvenkestävyyttä parantaa myös istuttaminen kohopenkkiin tai muuten varmistamalla, ettei koristeheinät kärsi talvimärkyydestä.
the new york times
Niittymäistä, luonnonmukaista ilmavuutta ja herkkyyttä saadaan istuttamalla kevyitä, tuulessa huojuvia keskikorkeita koristeheiniä, esim. timanttikastikka, nurmilauha ’Palava’ ja unkarinhöyhenheinä laajaksi alueeksi yhdessä pastellisävyisten perennojen kanssa: tarhakärsämö, punapäivänkakkara, akileija, ampiaisyrtti, tähtiputket, punaluppio, kurjenpolvet. Istutusalueen reunan voi vielä muotoilla kaarevaksi, vaihtelevan orgaanisen muotoiseksi ja lisätä muutamia eri kokoisia kiviä tai polun niityn poikki.
Perennaniitty toimii hienosti pienten puiden alustassa. Olen suunnitellut myös ”niittyistutusaltaita” antiikkimuurikivistä, joiden kasvillisuus on niittymäinen sekoitus koristeheiniä ja perennoja.
Merenrantatunnelmaa voi jäljitellä istuttamalla eri korkuisia ja sävyisiä heiniä kivikkoon ja lisätä esimerkiksi matalaa maksaruohoa tai rantalaukkaneilikkaa. Kivikkoistutus tehdään aurinkoiseen paikkaan, jolloin kivialueet pysyvät puhtaampana kuivassa pienilmastossa. Kuivassa ja aurinkoisessa viihtyviä koristeheinälajeja on esimerkiksi hopeatoppo, sininata ja erityisesti rantavehnä.
Väreillä ja eri muodoilla saadaan vaihtelua, kontrastia ja koristeellisuutta muihinkin istutuksiin ja katseenvangitsijoita kasviryhmiin ja istutusallas rakenteisiin. Hakoneheinä ’Aureola’ :n mättäänä kasvavat lehdet ovat keltaiset, joissa näkyy keväällä ja syksyllä punertavaa. Kosteassa ja tuoreessa kasvualustassa menestyvä hakoneheinä sopii hienosti vaikka parina kappaleena vesiaiheen reunalle.
www.cgtrader.com
Punertava on myös mielenkiintoinen hurmesilkkiheinä, väri on sitä punaisempi, mitä aurinkoisempaan paikkaan hurmesilkkiheinä istutetaan. Se on kuitenkin melko talvenarka.
Muita vesiaiheen yhteyteen kosteahkoon maahan sopivia koristeheiniä on esimerkiksi kirkkaan vihreä palmusara, joka muistuttaa vähän bambua ja viihtyy varjossakin. Palmusarasta on myös matalampi versio, joka sopii vaikka kausi-istutusastioihin. Kasvutavaltaan muista koristeheinistä erottuvat vihvilät vaativat kostean kasvupaikan, eli ne pitääkin istuttaa vesiaiheen tai muun kosteikon kasviryhmään.
Ihanat, myös muista heinistä väritykseltään erottuvat, rusehtavasävyiset pronssisara ja kuparisara ovat nekin valitettavasti hieman talvenarkoja, mutta lämpimässä multavassa ja läpäisevässä kasvualustassa ne menestyvät. Niistä saadaan talvellakin väriä pihan istutusalueisiin. Erityisen hieno yhdistelmä on (ainakin mun mielestäni) kuparisara ja siniharmaa matala havukasvi, esim. sinikataja. Lisäksi sopii vielä vaikka kartiovalkokuusi.
Modernimmassa pihassa keltaisena erottuva kirjopuntarpää sopii hienosti violetti-/tummalehtisten, esim. tarhakeijunkukan seuraan ja perinteisemmässä perennaryhmässä se sopii kelta- ja oranssisävyisiin istutuksiin. Kasvi kannattaa leikata noin 10 cm korkeudelta kukinnan jälkeen, jolloin lehdet säilyvät värikkäinä. Keltainen on myös nimensä mukaisesti matala ja kosteassa kasvualustassa viihtyvä keltasara. Siihen tulee myös erottuvat kukinnot keskikesällä.
Siniharmaa sininata on näyttävä pallomaisena mättäänä kasvava heinä. Se toimii myös massaistutuksena esimerkiksi modernissa hyvin pienessä pihassa nurmialueen tilalla. Tai yhdistettynä tummalehtiseen maanpeitekasviin, kuten akankaali tai tummaan maanpeitehavuun. Hopeatoppo on kaunis sinertävän vihreä mätäsmäinen koristeheinä. Kauniina mättäänä kasvaa myös auringossa viihtyvä kirjavalehtinen kirjosiniheinä ’Variegata’ ja pienehkö hillitysti leviävä hopeapiippo, joka viihtyy monilla kasvupaikoilla.
Edelleen sinertävä lehtinen jämäkkä ja pystykasvuinen ikikaura on näyttävä ruukkuistutuksissa ja koristeheinien kasviryhmässä tai voimakkaan väristen perennojen kanssa.
Koristeheiniä kannattaa kasviryhmien lisäksi istuttaa myös astioihin ja ruukkuihin, jolloin niiden seuraksi voidaan vaihtaa vuosittain kausikasveja tai tehdä esim. havujen kanssa termoruukkuihin ympäri vuoden koristeellinen istutus. Monivuotiset koristeheinälajit talvehtivat kuitenkin parhaiten maahan istutettuna, halutessaan astian voi valita niin, että koko ruukku olisi mahdollista kaivaa maahan talvisäilytykseen.
horticulture.co.uk
Kuivan paikan heinälajit viihtyvät pienemmissä ruukuissa kuin kosteamman kasvupaikan heinät, joiden kasvualusta ei saa tietysti kuivua. Ruukkuistutuksia lannoitetaan ja kastellaan koko kesän (sään mukaan), elokuun alussa lannoittaminen lopetetaan.
Koristeheinistä on siis moneksi ja ne sopivat kaikenlaisiin pihoihin. Niillä kannattaa keventää erityisesti laajoja perennapenkkejä ja tummia havukasviryhmiä. Monet koristeheinät menestyvät tavallisessa hiekkapitoisessa vihermullalla perustetussa kasvualustassa puolivarjosta aurinkoon. Juurtumisen ajan alkuhoidon jälkeen eivät siis juurikaan erityistä hoitoa kaipaa.
Aika monta kertaa olen toistanut, että tärkeintä kasvillisuuden menestymiselle on sitä varten perustettu riittävä ja oikeanlainen kasvualusta. Tämä saattaa kotipihan rakentajasta kuulostaa välillä vaikealta ja erityisesti työläältä, miten onnistun? Tai harmittaa kustannuserä, joka jää näkymättömiin maanpinnan alle…
Ei ole kyseessä kuitenkaan ns. rakettitiede ja vaivaa pohjatöiden kanssa kannattaa nähdä, koska lopputulos on helppohoitoisempi ja näyttävämpi, kun kasveilla on niille sopivat kasvuolosuhteet.
Tietysti esim. liian ohutta kasvualustamultakerrosta voi paikkailla kastelulla (koska siis ohut multakerros tietenkin kuivuu nopeampaa), kuitenkin 90 %:lla suunnitteluasiakkaista on toiveena helppohoitoinen piha, jolloin lisäkastelun tarve tms. lisää luonnollisesti hoitotoimenpiteitä.
Pihan kasvillisuutta kannattaa siis lähteä suunnittelemaan sen mukaan, mikä kasvi menestyy vallitsevissa olosuhteissa ja mitä olosuhteita voidaan mahdollisesti muuttaa. Valitettavasti tämä tietysti rajaa käytettävien kasvien listaakin…
Tässä jo mainittua kasvualustan syvyyttä ja koostumusta voidaan siis muokata istutettavalle kasvillisuudelle sopivaksi vaihtamalla pohjamaata, perustamalle kasvillisuutta varten kohopenkki tai korottamalla kasvualustaa esim. muurikivialtaalla tai korkealla reunakivellä.
Haastavaa hommasta tekee esim. jyrkkä rinne, johon on muuripengerryksen tekeminen huomattavasti suurempi projekti, kuin istutusaltaan tekeminen. Tai pohjamaan vaihto esim. 50 cm syvyydeltä vaikuttaa huomattavasti rinteen stabiiliuteen. Silloin kannattaa miettiä löytyisikö silmää miellyttäviä kasvilajeja, jotka pärjäävät helposti kuivuvassa rinteessä vallitsevissa olosuhteissa.
Lopultahan kasvualustan vahvuudessa on siis kyse veden ja ravinteiden pysyvyydestä. Matalat maksaruohot menestyvät kuivassa, jopa pelkässä hiekassa ja seisomaan jäävä vesi on niille tuhoisaa. Kun taas komeasinikuunlilja kasvaa parhaiten varjoisassa, syvämultaisessa ja kosteutta pidättävässä maassa. Kuunlilja kuivassa aurinkoisessa rinteessä on todella surullinen näky.
Tästä päästäänkin muihin kasvuolosuhteisiin, joihin on vaikeampi viherrakennuksella ja pihan hoitotoimilla vaikuttaa, kuten ilmansuunnat, valon määrä, tuulisuus…
Jos toivoo puutarhaansa ehdottomasti esim. juuri kuunliljaa, mutta sopivaa kasvupaikkkaa ei meinaa löytyä voi varjoisan kasvupaikan luoda istuttamalla kuunliljan istutuspaikkaa varjostavan pikkupuun tai havukasveja. Varjon saa myös tehtyä erilaisilla pihanrakenteilla, seinäkkeillä, tilanjakajilla yms. Samoilla menetelmillä saadaan pihaan myös tuulensuojaa. Tuulensuojapuina kannattaa käyttää tietysti tuulta kestäviä ja nopeakasvuisia puita tai suuria pensaita, havukasveja.
Lisävaloa on hankala lisätä jos varjo muodostuu naapurin talon ja puiden takia. Omalta pihalta voi tietysti suuria puita vähentää, mutta avohakkuuta en suosittele. Puut kuitenkin luovat joihinkin kohtiin toivottua varjoa ja joissakin tilanteissa pitävät juurillaan esim. rinteen maata paikoillaan. Tarjoavathan puut myös pesäpaikkoja pikkulinnuille, jotka syövät tuhoötököitä puutarhasta.
Eniten suunnittelua vaativat kohteet ovat tietysti ne, joissa yhdistyy useampi haaste kasvillisuudelle:
Hallanarkoihin paikkoihin on istutettava kestävää kasvillisuutta, muut vaihtoehdot ovat hallaharson käyttäminen tai hallaöinä vesisuihku. Ehkä ei niin helppohoitoista…
Otetaan esimerkiksi nyt kuiva rinne täydessä auringossa, savimaa:
Lista tässä menestyvistä kasveista on melko lyhyt, mutta kasvuolosuhteita voidaan parantaa sekoittamalla savimaahan hiekkaa ja eloperäistä kompostia. Istutusalue voidaan perustaa ja kasvillisuus istuttaa myös savisen pohjamaan päälle, mutta silloin tarvitaan jokin tukirakenne pitämään kasvualustaa paikoillaan (esim. tukimuuri), silloin myös istutetaan voimakasjuurisia kasveja, jotka sitovat maata.
Myös puiden istutus toimii tässä, ne sitovat juurillaan pohjamaan ja varjostavat matalampaa kasvillisuutta. Joka tapauksessa valitaan kuivuutta ja suoraa auringon valoa kestävää kasvillisuutta.
Vastakkainen tilanne on täydessä varjossa oleva paikka, joka ei koskaan esim. painanteen takia kuivu.
Tässä välissä huomautus, että kosteikko ja sen kasvillisuus on asia erikseen ja mielestäni positiivinen ominaisuus, joka kannattaa pihassa hyödyntää rehevänä vaihteluna ns. tavallisille istutusalueille.
Varjoisaan paikkaan on auringonvaloa vaikea lisätä (paitsi ehkä aiemmin mainittu puiden kaato), jolloin kasvivalinnat ovat vieläkin tärkeämmässä roolissa. Kasvualusta voidaan tietysti salaojittaa, jolloin ns. vesitalous muuttuu ja kasvivaihtoehdot lisääntyvät. Toisaalta voidaan jälleen korottaa kasvualustaa, jolloin ehkä päästään jopa lähemmäs auringonvaloa eikä vesi pääse kertymään ko. kohtaan.
Pihasuunnittelu on välillä mielenkiiintoista ongelmanratkaisua, pihojen haasteellisia kohtia mietittäessä. Tässä mainittujen tavallisimpien kasvupaikkatekijöiden lisäksi on otettava huomioon jälleen hoidon helppous, lumien kasaus, kasvien lopullinen koko ja tietysti toivomuslista, mitä pihaan toivotaan. Suurin osa puutarhakasveista kuitenkin menestyyy tavallisessa multamaassa puolivarjossa tai auringossa, peruslannoituksella, mutta joillekin kasveille on esim. varjo tai paahde on tärkeä viihtyvyyden ja menestymisen kannalta.
Usein siis kysytään, mitä istutetaan kuivaan rinteeseen, johon ei ole mahdollista rakentaa tukimuuria (sijoittaa suuria summia) tai puiden varjossa pohjamaa on tosi kuivaa, viihtyykö siinä mikään kasvi puun varjossa? Menestyykö savimaassa mikään kasvi? Mikä olisi nopeakasvuinen näkösuojapensas kuivaan paikkaan?
Olen koonnut listan muutamista erilaisiin kasvupaikkoihin sopivista kasveista. Pääset tutustumaan oppaaseen tästä:
Viime kerralla havukasveista kirjoittaessani, tuli käsiteltyä tuo varjostaminen. Eli ajatuksia ja ohjeita kevättalven valolta suojaamisesta. Myös nyt taas ajankohtainen havuaidan -leikkuu löytyy aiemmista jutuistani…
Nyt mietin suunnitelmia piirtäessäni, että voisi kirjoittaa muutaman sanan havukasvien käytöstä pihassa.
Edelleen pihasuunnitteluasiakkaista 90 % toivovat havuja pihaan. Eli, trendi ei ole muuttunut 🙂 Tuijiin on nyt onneksi jo vähän kyllästytty, eli ei enää niitä ”pallotuijat rivissä istutuksia”. Pallotuijissa ei sinänsä mitään vikaa ja modernissa pihassa ovat todella hyvä vaihtoehto, mutta olen aina suositellut samaan yhteyteen, myös jotain muuta. Jotain mistä saadaan väriä tai vaihtelevaa tekstuuria. Koristesora, kiviä, värikäslehtistä maanpeiteperennaa tai matalaa maata myötäilevää pensasta.
Mutta, havukasveja lisään aina suunnitelmaan pyytämättäkin (ellei erikseen ole toivomusta, ettei yhtään), koska silloin piha ei ole talvellakaan täysin alaston.
Vaikka havupuut/pensaat olisivat paksunkin lumipeitteen koristelemia, tuovat vaihtelevaa muotoa maisemaan. Niin, ei tietenkään matalat maanpeitehavut 🙂 Mutta niidenkin muoto erottuu esim. muurin päälle istutettuna…Havukasvien vihreydellä on ympäristöä elävöittävä ja ihmisen mielialaa nostattava vaikutus!
Korkeammat havukasvit antavat näkösuojaa ja tuulensuojaa ympäri vuoden. Värikäskukkaisille koristekasveille on vihreä havukasvi loistava tausta, josta värit erottuvat.
Vaihtelevilla havuryhmillä voidaan pihaa jakaa eri toimintoihin tai muuten jäsennellä ja luoda syvyysvaikutelmia.
Eri värisiä ja korkuisia havukasveja yhdistelemällä saadaan mielenkiintoinen, mutta sävyltään yhtenäinen istutus, josta kasvien muodot erottuvat eikä vastassa ole vain ”vihreä seinä”. Samasta syystä kannattaa havuryhmä erottaa nurmikosta… sorakatteella, maanpeitekasveilla, kivirajauksella.
Nurmiheinät myös vievät havukasveilta vettä ja ravinteita, kuten myös rikkaruohot kasvualustassa. Juuristoalue on siis järkevin kattaa kateaineella, tai istuttaa vaatimattomia maanpeitekasveja ryhmän reunoille.
Havukasviryhmä on mielestäni luonnollisin vaihtoehto pihan reuna-alueella, jos tontti rajoittuu metsään ja halutaan sulauttaa rakennetun pihan ja luonnontilan raja. Osittain metsäistä pihaa voidaan myös täydentää ja monipuolistaa lisäämällä yksittäisiä havupensaita metsänpohjaan.
Virheitä tulee useimmiten tehtyä havukasvien istutuspaikkojen suunnittelussa ja istutuksessa, eli kasvuolosuhteet ovat kasville sopimattomat.
Helpointa on ajatella, minkälaisissa olosuhteissa saman suvun luonnonvaraiset yksilöt menestyvät… Katajat kuivissa, aurinkoisissa paikoissa. Savimaa ei ole havukasveille sopiva kasvualusta, paitsi kuuset menestyvät. Ne kasvavat jopa ajoittain seisovassa vedessä. Tämä kannataa muistaa, kun istuttaa söpöjä pikku siilikuusia kuiviin kivikkoryhmiin. Tai siis ei kannata istuttaa kuivaan paahteeseen erikoismuotoisia kuusia vaan valita katajaa!
Mänty sinnittelee kallionkin päällä, mutta viihtyy parhaiten tuoreessa maaperässä. Usein kääpiövuorimänty istutetaan paahteiseen, kuivaan rinteeseen peittokasviksi, se ei ole kuitenkaan sille paras mahdollinen kasvupaikka. Männyt ovat ehdottomasti valon kasveja.
Vieläkin on joissain pihoissa jäljellä ’ei kovin koristeellisen’ -näköiseksi kiertyneitä vuorimäntyjä, jotka on 70-luvulla istutettu täysin varjoon, etupihalle näkösuojaksi.
Varjossa viihtyvät varmasti marjakuuset ja tuijat. Niille sopii kostea ja ravinteikas, kuohkea turvemaa. Tuijaa, erityisesti timanttituijaa voi istuttaa aurinkoonkin, mutta silloin se tarvitsee varjostusta keväisin, ainakin muutaman vuoden istutuksen jälkeen.
Valo-olosuhteita on helppo arvioida, mihin kohtaan aurinko paistaa eniten…
Maaperän analysointi on vähän monimutkaisempaa, mutta istutuksessa varmasti onnistuu kun kaivetaan tarpeeksi iso istutuskuoppa ja vaihdetaan kasvualustaa tarpeeksi syvältä.
Kuoppaan ei saa kertyä vettä! Jos halutaan havuryhmä kovin märkään pihan kohtaan, kannattaa tehdä kohoistutus. Tai rakentaa istutusallas esim. muurikivistä, silloin pitää kuitenkin vaihtaa märkä, routiva pohjamaa muurikivien perustuksille sopivaksi murskekerrokseksi.
Sitten se istutusetäisyys, sama virhe joka toistuu useimmiten ilman suunnitelmaa istutettaessa. Havukasveista kasvaa kauniin ja säännöllisen mallisia, kun niillä on tarpeeksi tilaa ympärillään. Aita on tietenkin eri asia.
Huomioitava on myös, että saman kasvin eri lajikkeilla saattaa olla suuriakin eroja, on siis taimikaupassa tiedettävä mitä haetaan. Ei kannata ostaa esim. eri lajiketta kuin pihasuunnittelija on kirjannut suunnitelmaan.
Kanadantuja voi kasvaa yli 10 metriä korkeaksi puuksi, kun taas kartiotuija ’Holmstrup’ on lopulta noin 3 m korkea ja metrin levyinen tyylikkään säännöllinen pikkupuu. Tätä lajia käytän eniten suunnitelmissa, vaikka se onkin hidaskasvuisempi kuin aidoissa käyttökelpoinen ’Brabant’ lajike.
Erikoismalliset havukasvit kannattaa aina istuttaa yksityiskohdiksi näkyvälle paikalle, esim. valaisimen tai ison kiven yhteyteen. Sellaisin istutusetäisyyksin, että yksilöt erottuvat toisistaan.
Yhä useammin suunnitteluasiakas toivoo pihaansa vain vähän nurmikkoa tai ei ollenkaan. Se on hoitoa vaativaa ja liian työlästä…totta, nurmikko vaatii säännöllistä huoltoa pysyäkseen hyvän ja elinvoimaisen näköisenä. Mutta, jos 300 neliön nurmikko korvataan pensasistutuksella, perennapenkillä, kiveyksellä tms. koristeellisella elementillä (siis ei asfaltilla) tai näiden yhdistelmällä, mielestäni hoidontarve ei merkittävästi vähene. Tietysti tähän vaikuttaa sekin, haluaako pihastaan golfkentän vai oleskeluuun tarkoitetun tilan. Muutaman vuoden kuluttua on nurmikolle jo väkisin levinnyt muita lajeja, ns. rikkaruohoja. Mutta kuinka paljon se haittaa?
Pensaita ei tosiaan tarvitse viikottain leikata, mutta onko nurmikon leikkuu niin hankalaa jos nurmen määrä on mitoitettu järkevästi, alueet rajattu ja suunniteltu niin, ettei miljoonaa pientä pihan yksityiskohtaa tarvitse kiertää ja sahata edestakaisin leikkurin kanssa.
Kasvit ryhmitellään istutusalueiksi, jotka on helppo kiertää leikkurin kanssa, alueet rajataan niin, että leikkuri saadaan vietyä rajauksen yli(laitoin tähän esimerkkikuvan reunakivestä). Tehdään yksi laajempi yhtenäinen nurmikkoalue, esim. pelejä varten, joka on helppo ajella edestakaisin tai vaikka asentaa robottileikkuri ja hoitaa vaan viimeistely itse leikkaamalla..? Ei kapeita nurmikaistaleita kulkuväyliksi, vaan kivi- tai hiekkapolkuja. Nurmikko kuluu ja tiivistyy nopeasti niissä kohdissa, joissa on jatkuvaa kulkua, eikä pysy vihreänä.
Liian tiivis kasvualusta on mekaaninen este juurten kasvulle ja huonontaa kasvualustan veden läpäisykykyä sekä ilmanvaihtoa. Hapenpuutteesta johtuu esim. sammaloituminen. Myös pitkän leikkuujätteen jättäminen nurmelle tukahduttaa nurmikkoa.
Tiivistyneen nurmikon kasvua voidaan elvyttää katteella. Nurmi leikataan lyhyeksi ja haravoidaan leikkuujäte,kuollut nurmiheinä ym. sitä tiivistävä aines tai se ilmastetaan pystyleikkurilla (myös tällöin leikkuujäte poistetaan tarkasti). Tämän jälkeen nurmelle levitetään nurmilannoite ja parin sentin hiekkamultakate. Katteen alla maan pieneliötoiminta vilkastuu ja maan ilmanvaihto paranee. Samalla voidaan tehdä myös paikkauskylvöä.
Mitä nurmikko sitten vaatii pysyäkseen näyttävänä…yksinkertaista leikkuuta ja lannoituksen. Leikkaus kerran viikossa saa nurmiheinät versomaan runsaasti, jolloin saadaan tuuhea ja tiivis ruohomatto. Useamminkin voi leikata alkukesällä voimakkaimman kasvun aikana. Nurmikko olisi siis hyvä pitää 4-5 cm:n korkuisena, kerralla 3–5 senttiä, n. kolmasosa sen korkeudesta. Yli 10 cm pitkä heinä on jo tosi vaikea leikatakin. Silloin on myös leikkuujäte ehdottomasti kerättävä pois. Usein leikattaessa lyhyt ruohosilppu painuu nurmikon sekaan ja lannoittaa nurmikkoa. Tällöin lisälannoituksen tarve kesäaikaan vähenee ja kertalannoitus keväällä riittää nurmelle (2 l/10 m2). Eli, usein tehty leikkaus helpottaa hoitoa, koska nurmikko ns. lannoittaa itse itseänsä 🙂
Jos leikkuujäte kerätään nurmelta pois, annetaan kesällä lisälannoitusta (0,5 l/10 m2). Sammal ei pysty kilpailemaan lannoitetun elinvoimaisen nurmiheinän kanssa.
Kalkitus on tärkein nurmen perustusvaiheessa, myöhemmin n.3 vuoden välein. Kalkin voi levittää lumen päälle, jolloin se imeytyy heti kosteaan maahan (Nopeuttaa myös lumen sulamista).
Syyslannoitus tehdään elokuun puolivälin jälkeen ennen syyskuun loppua. Lannoituksen tarkoituksena on parantaa nurmikon talvehtimista ja jouduttaa kasvuunlähtöä keväällä.Nurmi leikataan vielä kerran syksyllä kun kasvu on lakannut (ei kovin lyhyeksi).
Talven jälkeen vihertymättä jääneet kohdat nurmikossa paikataan keväällä. Paikattavista kohdista rikotaan maan pinta ja levitetään parin sentin kerros multaa. Siemeniä kylvetään vähemmän kuin perustamisvaiheessa ja ne sekoitetaan kevyesti pintamultaa haravalla. Multa tiivistetään ja kylvöstä kastellaan kunnes siemenet ovat itäneet. Kylvö on parasta tehdä ennen kesäkuun puoliväliä.
Hyvässä kasvussa olevaa, vanhaa nurmea kastellaan vain tarvittaessa kasvukauden aikana. Juuri kylvetty nurmi on pidettävä tasaisen kosteana, jotta itäminen ja juurtuminen onnistuu. Kastelukertaan käytetään runsas määrä vettä, niin että vesi imeytyy koko kasvualustaan. Jos kastellaan usein ja vähän, juuristo jää pintaan ja kuivuu herkästi!
Jo jonkin aikaa, selaillessani eurooppalaisia (ja kotimaisia) puutarha- ja viherrakennuslehtiä, olen huomannut, että koristeheinät ovat saaneet paljon huomiota ja niiden suosio on lisääntynyt. Koristeheinät luovat puutarhaan vaihtelua ja ilmettä. Niiden varsilla kimmeltävät pisarat sateen jälkeen, ne ovat erittäin kauniita aamukasteessa tai kun kuura peittää niitä syksyllä.
Suomessa on perinteisesti käytetty viiruhelpiä, joka leviää voimakkaasti, mutta on (jälleen kerran) oikeaan paikkaan istutettuna erittäin kaunis ja näyttävä. Yhdistettynä esim. jaloangervojen, komeamaksaruohon tai kirkkaan sinisten perennojen kanssa.
Yksi erikoisimmista kasveista Suomen oloissa, värinsä takia, on auringossa viihtyvä lähes mustalehtinen käärmeenparta, josta itse tykkään kovasti. Hennon valkokukkaisen perennan kanssa (esim. perhosangervo) on tosi hieno yhdistelmä koristesoran keskellä…Tai muiden vihreälehtisten koristeheinien kanssa.
Suuremmat etelä-Euroopassa paljon käytetyt koristeheinät menestyvät nyt jo etelä-Suomessakin. Esim. elefantti- ja mammuttiheinä. Niistä saa esim. tummanvihreän, kiiltävälehtisen pensaan kanssa erittäin hienoja yhdistelmiä. Saattaa kuitenkin olla etteivät välttämättä ehdi syksyllä kukkimaan.
Kuvasin Espanjassa tällaisen Suomessakin toteutettavissa olevan kasviryhmän. Harmi vaan, että pensasaita oli kuvaushetkellä leikkaamatta ja ehkä olisin etualalla käyttänyt matalampaa kasvia.
Pohjois-Italiassa näin pienen etupihan, joka oli tehty käyttämällä kymmeniä taimia Sininataa, koristesoraa ja kuorikatetta.
Koristeheinät kuitenkin sopivat siis yksittäiskasveiksi, jolloin ovat yksinkertaisen tyylikkäitä rajattuna kivillä, soralla, hiekalla… Taustakasviksi perennaryhmiin varsinkin voimakkaan värisille kukille tai ihan ruukkuihin istutettaviksi.
Muutamia kuvia ranskalaisesta puutarhalehdestä:
Tällaisilla ajatuksilla kohti uutta kautta ja ehkäpä uusia näkökulmia pihasuunnitelmiini kevat.net/pihasuunnittelu
Joskus 15 vuotta sitten innostuttiin tosissaan betonikivimuureista, niitä on ladottu vuodesta toiseen, harmaata. Istutusaltaita, pengerryksiä jne. huomattava parannus ratapölkkypengerryksiin! (niistä tehtiin joskus jopa kohopenkkejä hyötykasveille!)
Nythän on jo olemassa betonikivistä useita eri värivaihtoehtoja, joita yritän tarjota välillä vaihtoehdoksi.
Mutta, trendi on selvä, luonnollisempaan tyyliin palataan(?) koko ajan enemmän. Suoraviivaiset koristesorakuvioinnit alkaa olla ohi mennyt toive. Viimeiset pari vuotta on toivelistaan listattu luonnonkasveja, kunttaa, koristeheiniä, liuskekiviä, seulanpääkiviä ym. Itse en ole oikein innostunut maksaruohoilla täytetyistä vanhoista kengistä perennapenkissä, mutta ymmärrän ajatuksen vanhojen materiaalien hyötykäytöstä tai vanhennettujen materiaalien käytön esim. Englannissa ja Ruotsissa käytössä olevat metalliset, mataliin pengerryksiin käytettävät, reunatuet ruostuvat vähitellen tosi kauniiksi. esim. metallin käytöstä pihassa
Toisaalta käyttöikä saattaa olla betonikivillä pidempi. Mutta nyt jo kysellään, eikö oikeesti
ole vaihtoehtoa betonimuurikiville. On, tehdään kohopenkit puusta, komposiitista tai turveharkoista. Tottakai tässäkin on huomioitava, että korkeuserojen takia tehtävät tukipengerrykset ei voi olla puusta tai turveharkoista 🙂
