piha – askellaatat, astinkivet, askelkivet

Askellaattojen asentaminen

Askellaatat voi tehdä liuskekivistä tai betonilaatoista. Voidaan käyttää myös pienempiä pihakiviä asennettuna ”ryppääksi”, esim. noppakiviä tai Ruduksen Luotokiviä. Tällöin reunojen tukemiseen ja kivien saumaamiseen käytetään betonia.

Askellaattoina käytettävien liuskekivien tulisi olla yli 50 mm vahvuisia, jotta ne saadaan asennettua tukevasti ja tasaisesti, ”keikkumattomiksi”.

Olemassa olevan nurmikon pintaan askelkiviä tai laattoja asennettaessa kaivetaan pintamaata pois noin 100-150 mm käytettävien kivien paksuudesta riippuen. Maata poistetaan myös n. 100 mm laajemmalta alueelta. Pohjalle ja reunoille levitetään suodatinkangasta, jonka päälle levitetään kivituhkaa tai maakosteaa betonia.

Tämän asennuskerroksen avulla myös säädetään askellaattojen yläpinnan korkeus oikealle tasolle niin, että nurmikon leikkuu onnistuu helposti kivien yli, mutta nurmiheinä ei kuitenkaan pääse heti kasvamaan kivien/laattojen päälle. Käytännössä 20-30 mm korkeammalle nurmikon kasvualustan pintaa.

Uudella nurmialueella voidaan askelkivet asentaa siirtonurmen tai kylvönurmen yhteydessä samalla tavoin, eli siirtonurmeen jätetään/leikataan aukko kiviä varten ja oikea korkeustaso säädetään niin, että kivien yläpinta tulee 70 mm tiivistetyn kasvualustan pintaa ylemmäs. Kivien väleihin voidaan kylvää nurmikko.

Kylvönurmikon kanssa samanaikaisesti asennettavien askellaattojen pinta säädetään 30 mm nurmikon kasvualustan pintaa korkeammalle.

Istutusalueen poikki kulkeva polku rakennetaan samalla tavoin, kivien väleihin levitetään kasvualustamultaa, jotta kasvillisuus voi levitä kivien väliin.

Kasvillisuutena kannattaa käyttää hyvin matalaa maanpeitekasvillisuutta tai hiekkaan kylvettäviä matalia luonnonkasveja, esim. kissankäpälä tai ajuruoho, jotka viihtyvät kuivassa ja aurinkoisessa kasvupaikassa. Tällöin saumaamiseen käytetään hiekkaa.

Kasvuapaikasta riippuen muita sopivia kasveja on auringossa viihtyvät ajuruohot, patjarikko, matalat maksaruohot. Varjoisampaan paikkaan pikkutalvio ja akankaali.

www.kevat.net