Mitä nurmikon tilalle? – ja miksi kannattaa harkita vaihtamista

pihasuunnittelu Kevät

Nurmialueiden poistaminen pihasta vähentää hoitotoimenpiteitä, samalla lisätään pihan kasvillisuuden monimuotoisuutta, kuten jo kuivista soraniityistä kirjoittaessani mainitsin…

Sen lisäksi, että nurmikoton piha on helppohoitoisempi on se myös yleensä parempi vaihtoehto ympäristölle. Tässä vaiheessa huomautuksena, suurien alueiden kattaminen koristesomerolla tai soralla, ts. nurmikon korvaaminen kiviaineksella, ei ole helppohoitoinen vaihtoehto. Pinnan puhtaana pito on hankalaa ja vaatii ainakin lehtipuhaltimen puhdistamiseen. Alueilla, joilla ei kuljeta, muuttuu kivien sekaan jääneet lehdet yms. nopeasti kasvualustaksi ja sorasta muodostuu niitty halusit tai et.

Ehkä yksi nurmikottoman pihan suurimmista viehätyksistä on sen vähähuoltoisuus, mikä puolestaan tekee siitä ympäristön kannalta kestävämmän vaihtoehdon. Usein nurmikon ”korvikkeet” vaativat vain vähän tai ei ollenkaan vettä ja rikkakasvien torjuntaa. Tämän lisäksi vähennetään maaperään joutuvien kemikaalien määrää, kun korvataan lannoitteilla ruokittava nurmikko kestävimmillä ja luonnollisemmilla ratkaisuilla.

Piha voi silti olla vehreä ja näyttävä ilman jatkuvaa leikkuuta, kitkemistä tai lannoitusta. Rehevämpi ja monimuotoisempi kasvillisuus ja soraniityt pidättävät ja ohjaavat myös pintavesiä.


Muutamia ratkaisuja, joilla olen suunnitteluprojekteissa korvannut puutarhanurmikon tai vähentänyt leikattavaa nurmikkoa…

Vuodenaikojen vaihdellessa monimuotoisempi kasvillisuus tekee pihasta mielenkiintoisemman näköisen, kun taas nurmikot näyttävät samalta ympäri koko kasvukauden. Esimerkiksi koristeruohojen kukinnot syksyllä, talventörröttäjät ja tietysti syysväritys.

Vaihtelevalla maanpeitekasvillisuudella ja istutusalueiden yhdistelmillä saa lisättyä näkymään kolmiulotteisuutta ja tekstuuria, vaikka jonkinlainen nurmialue pihassa olisikin, esimerkiksi pelikenttänä tai kulkuväylänä.

Kuntta on ehdottomasti ollut yleisimmin käytetty vaihtoehto nurmikolle. Metsänpohjasiirre sopii kuiviin aurinkoisiin paikkoihin. Se on parhaimmillaan kohteisssa, joissa on jo luonnostaan hiekkainen metsänpohjan kasvualusta, jonka muuttaminen nurmikon kasvualustaksi olisi suuritöistä.

Kuntta ei kestä tallaamista, joten kulkuväylät täytyy suunnitella esim. kiviaineksesta. Toisaalta jos halutaan oikein metsäinen piha, saavat polut muodostua kunttapintaan, kuten metsässä muutenkin. Mutta pelikentälle se ei ole sopiva alusta… ehkä frisbeegolfille?

Kuntan rinnalle on viime vuosina tullut toive niittymäisestä pihasta. Tällä hetkellä saadaan myös niittyä siirteenä, jolloin melko hitaasti itäviä ja kukkivia niittykasveja ei tarvitse odotella, vaan saadaan valmis näkymä heti.

Jäkälää toimittaa www.nordenmoss.fi (kuva Norden Moss)

Siirteenä saadaan myös jäkälää, jota voidaan kasvillisuuskattojen lisäksi käyttää pihaan. Kuten kuntta, se sopii suomalaiseen ympäristöön. Erityisesti kuitenkin käyttäisin metsäpihoihin ja metsään rajoittuvaan pihaan sekä näyttäviin modernin rakennetun pihan yksityiskohtiin. Esimerkiksi istutusaltaat, kivipuutarhat ja kääntöympyrät jne.

Jäkälä viihtyy kuivalla ja aurinkoisella paikalla, kasvualustaksi riittää hiekkainen metsänpohja kuten kuntalle. Myöskään jäkälä ei kestä kulutusta, joten kulkuväylät tehdään jostakin muusta materiaalista, mielellään tietysti mahdollisimman luonnollisista; liuskekivi, pitkospuut, hiekkapolku.

Nurmikon tilalle loistava vaihtoehto on soraniitty, jossa käytetään soraa, someroa tai hiekkaa kasvualustana pääasiassa paikallisille ja alueen alkuperäisille luonnonkasveille. Luonnonkukkaniitty, johon saa levitä alueelta kasvillisuutta muodostuu luonnostaan vaihtelevia olosuhteita kestävä väriloisto. Toisin kuin puutarhanurmikko, joka on yksivärinen, vaatii kastelua ja saattaa myös vaurioitua talven aikana.

Niittyyn liityvä vaihtoehto on luonnonnurmikko, jätetään siis vaan nurmikko leikkaamatta tai siis leikataan huomattavasti harvemmin kuin puutarhanurmi yleensä.

Luonnonnurmikot koostuvat useista alkuperäisistä nurmikasveista, joiden sekaan voidaan myös laikkuihin kylvää lisää lajeja. Niityt voidaan suunnitella niitetyillä poluilla kävelyä varten tai jättää niittämättä luonnollisemman ilmeen saamiseksi.

Itse leikkaan vanhaan nurmikkoon 2-3 viikon välein kulkuväylät, niihin kohtiin joihin ne on vuosien saatossa muodostunut.

Nurmikon leikkaamatta jättämisen jälkeen yllätti, kuinka nopeasti kasvilajien ja kukinnan määrä lisääntyi. Vanhalla nurmikolla on aina muutakin kuin nurmiheinä, lajit eivät vaan pääse kasvuun voimakkaan heinäkasvin ja leikkuiden takia.

Kuten nimestä voi päätellä, apilanurmikolla korvataan nurmiheinät apilalla. Myös apilanurmi edistää biologista monimuotoisuutta, hyödyttää pölyttäjiä sekä parantaa maaperää. Apila pysyy vihreänä lämpiminä kausina, jolloin perinteinen nurmikko voi palaa auringossa. Apila menestyy monilla kasvupaikoilla, kunhan se saa valoa. Voimakaskasvuisena apila kuitenkin helposti niityllä käytettynä valtaa liikaa tilaa muilta niittykasveilta. Apilanurmea ei ole välttämätöntä leikata, sekaan kuitenkin kylväytyy heinää vuosien kuluessa, jota voi halutessaan lyhentää.

Tämä tietysti riippuu hyvin pitkälle tontista, mutta varsinkin uudiskohteissa kannattaa harkita ehdottomasti pihan rakentamista tontin ehdoilla. Suosikkivaihtoehtoni nurmikolle onkin säästää pihassa kaikki kalliot ja metsänpohjat, mitä paikalla jo on. Mutta, tietysti suunnitelmallisesti!

Usein vanhoissa pihoissa kartoituskäynnillä kuulee kuinka asiakas kertoo nurmikon aina kuivuvan kesällä tietystä kohdasta, jolloin selviää, että alla on kallio. Vanhoissa pihoissa ehdotan (melkein) aina kallion kaivamista esiin nurmikon alta, sen mukaan suunnitellaan sitten pihan uutta järjestystä. Huomioiden tietysti asiakkaan toiveet! Tässäkin suunnitelmallisuus ja muut toimenpiteet otetaan huomioon, esim. ollaanko pihaa mahdollisesti täyttämässä lisää tms. piharemontin yhteydessä.

Ei ole välttämätöntä yrittää saada kalliopohjaiseen pihaan nurmialuetta, joka ei koskaan tule menestymään kuumenevan kallion päällä, ohuessa, kuivassa kasvualustassa. Muuten kuin valtavalla määrällä kastelua.

Samoin jos tontti on hapanta metsänpohjaa, kuten sanottua, vaatii se huomattavan määrän toimenpiteitä, että nurmikolle saadaan sopiva kasvualusta sekä perustamisvaiheessa ja jatkossakin (sammaleen poisto, kalkitus…)


pihasuunnittelu

Lisää nurmikollesi korkeusvaihtelua ja rakennetta istuttamalla muutamia maanpeitekasveja reunoille tai laikkuihin nurmikon keskelle. Tai korvaa nurmialue kokonaan maanpeitekasveilla. Erityisesti luiskissa, missä nurmikon leikkuukin on hankalaa, maanpeitekasvit ja mahdollisesti niihin yhdistetyt saumattavat kivet (pihan tyylistä riippuen) ovat kestävä ja helppohoitoinen ratkaisu.

Suosittuja lajikkeita ovat mm. ajuruohot, maksaruohot ja akankaali, jotka kestävät myös jonkin verran kulkua. Lisäksi eri kurjenpolvien yhdistelmät, ne kukkivat lähes koko kesän ja hieman eri korkuisina ja värisinä.

Maanpeitekasvi voi olla myös pensas tai havukasvi, kääpiökataja, lamoherukka, lamohietakirsikka, lamovuohenkuusama, tuivio… Näiden väliin perustetaan tarvittaessa luontevaan kohtaan kulkuväylät.

Sammal on vähän huoltoa vaativa nurmikon vaihtoehto, joka pysyy vihreänä ympäri vuoden eikä vaadi leikkaamista, kitkemistä, kastelua tai lannoitusta. Se on ihanteellinen varjoisiin paikkoihin, joissa on kosteutta sekä valmiiksi hapan metsänpohja tai valumavesi. Yhdistä sammalpintaan soraa tai muita pintakiviä, laattoja tms. saadaksesi tunnelmallisen näkymän. Japanilaista puutarhaa rakentaessasi on sammal yksi ehdoton materiaali. Sammalen kasvua voi alkuvaiheessa parantaa happamalla sumutusvedellä, esim. jugurtti/piimä -liuos.

Monet sammallajit kestävät myös jonkin verran kulkua, mutta päivittäin käytössä oleviin kohtiin kannattaa lisätä vähintään askelkiviä.

Persiljaa, ruohosipulia, rosmariinia, oreganoa, timjamia, basilikaa ja piparminttua… Osan pihan nurmialueesta, tai pienessä pihassa kokonaan voidaan korvata yrttitarhalla ja esim. kesäkukka- tai leikkokukka viljelmillä. Voit käyttää yrttejä keittiössä ja ne tuoksuvat ihanalta, ja useimmissa tapauksissa pölyttäjät, kuten mehiläiset ja perhoset, rakastavat yrttikukkia.

Esimerkiksi pensasmainen laventeli ja matalakasvuiset yrtit kuten rosmariini luovat tuoksuvan ja rehevän näkymän. Monet vähän huoltoa vaativat Välimeren yrtit, kuten timjami ja oregano, kestävät kuivia olosuhteita, mikä tarkoittaa, että ne menestyvät vähäisellä kastelulla ja paahteisella paikalla.

Yrttitarhasta pidemmälle viety versio ruokametsä on tällä hetkellä nosteessa oleva malli pihasta tai pihan osasta. Ruokametsässä luodaan luonnollisia elinympäristöjä, jotka sisältävät syötäviä kasveja. Ajatuksena on tuottaa myös eläimille ruokaa.

hyötykasvit

Kasvillisuus on kerroksittain hedelmä- ja pähkinäpuita, marjapensaita, yrttejä ja juureksia, jotka muodostavat ekosysteemin, joka tuottaa ruokaa ja on näyttävä, vehreä piha.

Pihanurmikoilla kasteluvesi menee käytännössä hukkaan, järkevämpää on käyttää kasteluvesi kasveille, jotka tuottavat ruokaa. Yrttitarha ja ruokametsä vaativat perustamisvaiheessa enemmän omistautumista ja innostusta, ettei mikään kasvi pääse valtaamaan alaa.

Pihan voi tietysti kattaa kokonaan erilaisilla rakenteilla: kiveykset, terassit, istutusaltaat ja -alueet kuorikatteella, kiviaineskulkuväylät ja leikkialueet jne.

Välttämättä betonikivillä kokonaan rakennettu piha ei ole ekologisin vaihtoehto. Betoni kyllä sitoo ilmasta hiilidioksidia! Kivi- ja puurakenteet eivät ole myöskään perustamisvaiheessa edullisin ratkaisu.

maanpeitekasveja luiska pihasuunnittelu

Mahtava vaihtoehto on nurmi- ja hulekivet, joilla saadaan autopihaan ja kulkuväyliinkin vihreyttä ja veden läpäisyä.

Vaihtoehtoiset ratkaisut, kuten maanpeitekasvillisuus, niityt ja sorapuutarhat ovat reheviä, vähemmän huollettavia ja ns. luonnonkauniita.

Jos toiveenasi on hyvin selkeästi jäsennelty ja terävälinjainen piha voi niitykasvillisuutta ja maanpeitekasveja, sekä kunttaakin hyvin yhdistellä linjakkaisiin materiaaleihin: Näyttävät reunakivet, betonivalumuurit, rajatut niittyalueet… Näyttää hyvältä yhdisteltynä!

Toisaalta sitten taas kaunis kesäinen luonnonkukkapuutarha, jossa maalaismainen puinen portti ja takorautainen pergola taustalla.

On siis järkevää tehdä pihasuunnitelma, ennen kuin valitset, minkä nurmikottoman vaihtoehdon haluat toteuttaa pihassasi, jotta tunnelma ja näkymät pysyvät tyylikkäinä, yhtenäisenä ja harmonisina. Emme halua tilkkutäkkimäistä materiaalien testausaluetta. On myös tietysti tiedettävä, mitkä vaihtoehdot ovat toteutettavissa kasvuolosuhteiden perusteella. Maanlaatu, valon määrä, veden määrä.

Sen lisäksi kannattaa, kuten aina pihasuunnittelussa, miettiä pihan käyttötarkoitusta. Jos tarvitaan leikki- tai pelialue, nurmikko on hyvä vaihtoehto. Myös metsäinen piha on mainio leikkipaikka!

Tekonurmi materiaalina kannattaa ehdottomasti unohtaa.

Tällä hetkellä niittymaton hinta asennettuna, siirteen tyypistä/kasvillisuudesta riippuen 50-80 € / m2.

Kuntan neliöhinta asennettuna 30 € / m2 ja jäkäläsiirteen hinta jonkin verran kunttaa enemmän. Siirteiden hinta määräytyy toimitettavan neliömäärän mukaisesti.

pihasuunnittelu Kevät – www.kevat.net

Miten perustetaan niitty

Niityt ovat kauniita, dynaamisia elinympäristöjä, joissa on runsaasti kasvi- ja eläinpopulaatioita.

Perustamalla niittyalue tai luonnonnurmikko parannetaan maaperää, hyönteisten ja muiden eläinten elinympäristöä sekä kasvillisuuden monimuotoisuutta. Niityt antavat myös taiteellista vapautta toteuttaa persoonallisempia pihoja ja näkymiä.

Samalla pihan hoito helpottuu, kun vapaudutaan viikottaisesta nurmikonleikkuurutiinista. Sorapohjaiselle niityllä ei menesty voimakaskasvuiset ravinteikkaiden maiden rikkakasvit, koska kasvualusta on kuiva ja karu.

Niittyjen luonnonkukkia voidaan lisätä kylvämällä uusia niittyjä tai palauttamalla nurmialueita ja vanhoja peltoja ym. takaisin niityiksi.

Vanha nurmikko voidaan jättää leikkaamatta, köyhdyttää kasvualustaa hiekalla tai soralla ja kylvää tai istuttaa laikkuihin niittykasveja. Tärkeintä on hallita voimakaskasvuista nurmiheinää valtaamasta koko aluetta.

Kukkaniityn perustaminen:

Niityn pohjamaa muokataan sekä poistetaan rikkakasvit ja niiden juuret. Jyrsin on tehokas, mutta samalla se pilkkoo niittykasveille haitallisten rikkakasvien juuret, jolloin niiden määrä lisääntyy.

Ensin kannattaa kuitenkin odottaa ja tarkistaa, kasvaako alueella jo valmiiksi niittykasveja.

Niitty perustetaan aurinkoiselle paikalle.

Pohjamaa tulee olla karua ja hiekkapitoista, ravinneköyhää. Eli ei lannoiteta ja tarvittaessa köyhdytetään pohjamaata sekoittamalla hiekkaa pohjamaahan tai poistamalla humuskerrosta. Kasvualustaa voi kuitenkin kalkita.

Pinta katetaan muutaman cm kerroksella soraa, hiekkaa tai someroa. Monivuotisten niittykasvien siemenet kylvetään laikkuihin, eikä niitä peitetä. Lisäksi istutetaan niittykasviperennojen taimia.

Kylvetään syksyllä tai keväällä, jolloin kasvualusta on kostea.

Muista, että monivuotiset kasvit eivät kuki vielä seuraavana vuonna. Niitty muodostuuu muutaman vuoden aikana. Tänä aikana on myös huolehdittava, ettei rikkakasveja pääse leviämään alueelle.

Alueilla, joissa esim. nurmikko poistetaan kokonaan ja kasvualustan pintamaa vaihdetaan, on tärkeää estää rikkakasvien siemenien itäminen kylvettävän suojaheinän avulla. Suojaheinät peittävät nopeasti maanpinnan matalalla kasvulla, joka voittaa rikkakasvit, ja juuret tunkeutuvat syvälle maaperään ja parantavat sen rakennetta.

Suojaheinä näyttää nopeasti vehreältä ja edesauttaa mikrobien elämää maaperässä.

Hyvin rikkaruohottuneilla alueilla kannattaa harkita kesannointia ennen luonnonkasvien siementen kylvöä.

Niittyä hoidetaan niittämällä loppukesällä ja torjumalla haitallisia voimakkaasti leviäviä lajeja.

Vaikka niitty pyritään perustamaan kuivalle ja aurinkoiselle paikalle, ei kaikkiin olosuhteisiin voi vaikuttaa. Senpä takia kylvettävät lajit valitaan ko. kasvupaikan mukaan.

Istutettavista perennoista sopivia ovat leviävät, kuivuutta kestävät, ei kuitenkaan liian voimakkaat vieraslajit.

Maksaruohot esimerkiksi kasvavat niityn reunamilla, kalliolla ja pohjakasvina ohuessakin hiekkakerroksessa. Paikoilla, joissa saattaa ajoittain olla tulvavesiä valitaan kasvit sen mukaan, esim. rantakukka.

Punahatut, päivänkakkarat, kellokukat, ohdakkeet, koristeheinät, kärsämöt, laventeli…

pihasuunnittelu

Koristeheinät sopivat kaiken tyylisiin pihoihin

Viime vuosina pihasuunnittelussa trendanneet koristeheinät jatkavat yhtenä suosituimmista kasvityypeistä, kun kysytään pihaan liittyvistä toiveista.

Pääasiassa istuttevat koristeheinät ovat monivuotisia, mutta muutamia näyttäviä lajikkeita esim. hurmesilkkiheinä, ihana yksivuotinen jänönhäntä, erittäin näyttävä pampaheinä ja tumma, melkein mustalehtinen Arabiansulkahirssi ja käärmeenparta istutetaan kausikasveina huonon talvenkestävyyden takia.

Koristeheiniä voi myös yrittää talvettaa sopivissa olosuhteissa, kuivassa ja viileässä varastossa, jossa lämpötila ei pääse laskemaan pakkasen puolelle.
Kestävimpiä korisheiniä taas ovat esim. koristekastikat, varjosarat, ikikaura ja siniheinät.

Kun koristeheinille valitaan niiden menestymisen kannalta suotuisin kasvupaikka ne ovat todella helppohoitoisia, kunhan kuivia lehtiä poistetaan ja tehdään tilaa uusille lehdille keväällä.

www.gardeningknowhow.com

Istutusvaiheessa lannoitetaan, mutta useimmat heinät kasvavat ja menestyvät luonnossa karussa ja ravinneköyhässä maassa.
Hoito helpottuu, kun mullan pinnalla käyttää ohutta kerrosta kateainetta ainakin alkuvaiheessa ja yksittäisinä mättäinä kasvaville heinille. Soraa, kiviä tai kuorikatetta. Katteessa myös heinät erottuvat paremmin.

Korkeita ja kookkaita heiniä, kuten elefanttiheinä, isosiniheinä ja koristekastikka kannattaa käyttää yhdistelemällä ikivihreisiin kasveihin esim. useisiin kasvutavaltaan pyöreisiin tai muuten geometrisen muotoisiin havukasveihin sekä kompakteihin alppiruusulajikkeisiin. Etualalle lisätään värikästä matalaa maanpeitekasvia, matalampaa eriväristä heinää tai koristesomeroa, jolloin saadaan moderni, yksinkertainen ja näyttävä istutus.

www.cmgardendesign.com

Pelkistetyssä pihassa istutetaan yhtä lajia koristeheiniä yhtenäisenä kasvillisuusalueena. Silloin kuitenkin istutusalue on tyhjä keväällä, eli kannattaa istuttaa myös suuri määrä voimakkaan värisiä sipulikasveja samaan kasvualustaan tai esimerkiksi ukkolaukkaa (Allium) heinien sekaan.

https://houseandhome.com

Kauneimmat koristeheinät mielestäni massaistutuksissa ovat auringossa viihtyvä nurmilauha ’Palava’, koristekastikka, siniheinä, matala varjossa viihtyvä idänvarjosara ja unkarinhöyhenheinä, josta on kuitenkin mainittava sen olevan melko talvenarka. Se on ihanan ilmava myös ruukkuistutuksissa ja säilyy paremmin ruukussa, jos se talvetetaan varastossa kuin maahan istutettuna.

www.philhirstgardens.co.uk

Näyttävät, kookkaat koristeheinät kannattaa aina valaista kohdevaloilla ja sijoittaa ne lähelle oleskelualueita, jolloin niistä tuulessa kuuluva rauhoittava ääni luo tunnelmaa. Parhaiten kahisevat kirsiheinä ja viiruhelpi.

Viiruhelpi kuitenkin leviää voimakkaasti, joten se kannattaa huolellisesti rajata muusta kasvillisuudesta. Rajauksen voi tehdä juuriestematolla tai istuttamalla viiruhelpin saaviin, joka upotetaan maahan, siis pohja pois leikattuna. Myös muusta kasvillisuudesta erillisenä omana istutuksenaan esim. kallionkolossa viiruhelpi ei pääse leviämään liian voimakkaasti. Viiruhelpin kirjavien lehtien väri on auringossa parhaimmillaan.

Muita voimakkaasti leviäviä lajeja on esimerkiksi hyvin kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla menestyvä rantavehnä ja nurmilauha. Oikeassa paikassa voimakkaasti leviävät koristeheinät tietysti toimivat. Esimerkiksi laajoissa, yhden kasvin istutuksissa ja rinteissä, joissa ne sitovat juurillaan maata ja estävät eroosiota.

Fine gardening magazine
Scott Webb

Perinteisemmässä pihassa korkeiden koristeheinien kanssa istutetaan korkeita, näyttävän kukinnan perennoja. Paljon eri aikaan kukkivia: pionit, kurjenmiekka, päivänlilja, punalatva, tädykkeet, rantakukka, jaloangervot.

elefanttiheinä

Eri väristen, korkuisten ja kasvutavaltaan erilaisten koristeheinien ryhmät tuovat muutaman lajin perennapenkkiin vaihtelevia yksityiskohtia, ilmavuutta ja koristeellisuutta vielä talvellakin talventörröttäjinä. Näyttävimmät ja tuiverrusta parhaiten kestävät talventörröttäjät mielestäni ovat elefanttiheinä ja koristekastikka ’Karl Foester’.

Varsinkin talvenarkojen lajien versot ja ontot korret kannattaa jättää syksyllä leikkaamatta, jolloin talvenkestävyys paranee. Joitakin koristeheiniä ei leikata lainkaan edes keväällä, vaan ne säilyvät sellaisenaan lumen alla, ikivihreänä. Tällaisia ovat idänvarjosara, palmusara ja kuparisara.
Talvenkestävyyttä parantaa myös istuttaminen kohopenkkiin tai muuten varmistamalla, ettei koristeheinät kärsi talvimärkyydestä.

https://www.nytimes.com/2022/03/02/realestate/gravel-gardens.html
the new york times

Niittymäistä, luonnonmukaista ilmavuutta ja herkkyyttä saadaan istuttamalla kevyitä, tuulessa huojuvia keskikorkeita koristeheiniä, esim. timanttikastikka, nurmilauha ’Palava’ ja unkarinhöyhenheinä laajaksi alueeksi yhdessä pastellisävyisten perennojen kanssa: tarhakärsämö, punapäivänkakkara, akileija, ampiaisyrtti, tähtiputket, punaluppio, kurjenpolvet. Istutusalueen reunan voi vielä muotoilla kaarevaksi, vaihtelevan orgaanisen muotoiseksi ja lisätä muutamia eri kokoisia kiviä tai polun niityn poikki.

Perennaniitty toimii hienosti pienten puiden alustassa. Olen suunnitellut myös ”niittyistutusaltaita” antiikkimuurikivistä, joiden kasvillisuus on niittymäinen sekoitus koristeheiniä ja perennoja.

Merenrantatunnelmaa voi jäljitellä istuttamalla eri korkuisia ja sävyisiä heiniä kivikkoon ja lisätä esimerkiksi matalaa maksaruohoa tai rantalaukkaneilikkaa. Kivikkoistutus tehdään aurinkoiseen paikkaan, jolloin kivialueet pysyvät puhtaampana kuivassa pienilmastossa. Kuivassa ja aurinkoisessa viihtyviä koristeheinälajeja on esimerkiksi hopeatoppo, sininata ja erityisesti rantavehnä.

Väreillä ja eri muodoilla saadaan vaihtelua, kontrastia ja koristeellisuutta muihinkin istutuksiin ja katseenvangitsijoita kasviryhmiin ja istutusallas rakenteisiin.
Hakoneheinä ’Aureola’ :n mättäänä kasvavat lehdet ovat keltaiset, joissa näkyy keväällä ja syksyllä punertavaa. Kosteassa ja tuoreessa kasvualustassa menestyvä hakoneheinä sopii hienosti vaikka parina kappaleena vesiaiheen reunalle.

www.cgtrader.com

Punertava on myös mielenkiintoinen hurmesilkkiheinä, väri on sitä punaisempi, mitä aurinkoisempaan paikkaan hurmesilkkiheinä istutetaan. Se on kuitenkin melko talvenarka.

Muita vesiaiheen yhteyteen kosteahkoon maahan sopivia koristeheiniä on esimerkiksi kirkkaan vihreä palmusara, joka muistuttaa vähän bambua ja viihtyy varjossakin. Palmusarasta on myös matalampi versio, joka sopii vaikka kausi-istutusastioihin.
Kasvutavaltaan muista koristeheinistä erottuvat vihvilät vaativat kostean kasvupaikan, eli ne pitääkin istuttaa vesiaiheen tai muun kosteikon kasviryhmään.

Ihanat, myös muista heinistä väritykseltään erottuvat, rusehtavasävyiset pronssisara ja kuparisara ovat nekin valitettavasti hieman talvenarkoja, mutta lämpimässä multavassa ja läpäisevässä kasvualustassa ne menestyvät.
Niistä saadaan talvellakin väriä pihan istutusalueisiin. Erityisen hieno yhdistelmä on (ainakin mun mielestäni) kuparisara ja siniharmaa matala havukasvi, esim. sinikataja. Lisäksi sopii vielä vaikka kartiovalkokuusi.

Modernimmassa pihassa keltaisena erottuva kirjopuntarpää sopii hienosti violetti-/tummalehtisten, esim. tarhakeijunkukan seuraan ja perinteisemmässä perennaryhmässä se sopii kelta- ja oranssisävyisiin istutuksiin.
Kasvi kannattaa leikata noin 10 cm korkeudelta kukinnan jälkeen, jolloin lehdet säilyvät värikkäinä.
Keltainen on myös nimensä mukaisesti matala ja kosteassa kasvualustassa viihtyvä keltasara. Siihen tulee myös erottuvat kukinnot keskikesällä.

Siniharmaa sininata on näyttävä pallomaisena mättäänä kasvava heinä. Se toimii myös massaistutuksena esimerkiksi modernissa hyvin pienessä pihassa nurmialueen tilalla. Tai yhdistettynä tummalehtiseen maanpeitekasviin, kuten akankaali tai tummaan maanpeitehavuun.
Hopeatoppo on kaunis sinertävän vihreä mätäsmäinen koristeheinä.
Kauniina mättäänä kasvaa myös auringossa viihtyvä kirjavalehtinen kirjosiniheinä ’Variegata’ ja pienehkö hillitysti leviävä hopeapiippo, joka viihtyy monilla kasvupaikoilla.

Edelleen sinertävä lehtinen jämäkkä ja pystykasvuinen ikikaura on näyttävä ruukkuistutuksissa ja koristeheinien kasviryhmässä tai voimakkaan väristen perennojen kanssa.

Koristeheiniä kannattaa kasviryhmien lisäksi istuttaa myös astioihin ja ruukkuihin, jolloin niiden seuraksi voidaan vaihtaa vuosittain kausikasveja tai tehdä esim. havujen kanssa termoruukkuihin ympäri vuoden koristeellinen istutus. Monivuotiset koristeheinälajit talvehtivat kuitenkin parhaiten maahan istutettuna, halutessaan astian voi valita niin, että koko ruukku olisi mahdollista kaivaa maahan talvisäilytykseen.

horticulture.co.uk

Kuivan paikan heinälajit viihtyvät pienemmissä ruukuissa kuin kosteamman kasvupaikan heinät, joiden kasvualusta ei saa tietysti kuivua. Ruukkuistutuksia lannoitetaan ja kastellaan koko kesän (sään mukaan), elokuun alussa lannoittaminen lopetetaan.

Koristeheinistä on siis moneksi ja ne sopivat kaikenlaisiin pihoihin. Niillä kannattaa keventää erityisesti laajoja perennapenkkejä ja tummia havukasviryhmiä.
Monet koristeheinät menestyvät tavallisessa hiekkapitoisessa vihermullalla perustetussa kasvualustassa puolivarjosta aurinkoon. Juurtumisen ajan alkuhoidon jälkeen eivät siis juurikaan erityistä hoitoa kaipaa.

pihasuunnittelu

Pensasaidan istutus – milloin on oikea ajankohta?

Suurinta osaa pihoista rajaa ja ympäröi aita, useimmiten kasvilisuusaita. Pensasaita on myös useimmiten ensimmäinen toive näkösuojaksi (vaikka näkösuojan voi toteuttaa myös vaihtelevammalla tavalla…) Silloin se myös halutaan varsinkin uuteen pihaan istuttaa ensimmäisenä. Kannattaa kuitenkin suunnitella (tässäkin asiassa) ennen kuin lähtee aitataimiostoksille.

Uutta pihaa rakennettaessa on tietysti ymmärrettävää, että halutaan saada näkösuoja-aita kasvamaan mahdollisimman pian. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko pihassa tehty kaikki pohja- ja maanrakennustyöt? Jos piha on muuten viimeistelemättä ja mahdollisesti osittain rakentamattakin kannattaa huomioda aidan istutushommissa mahdolliset kulkuväylät pihaan myöhemmin.

Välillä näkee myös nopeasti perustettuja aitaistutuksia niin, että taimet on istutettu multakasaan, koska muu piha on vielä täyttämättä. Näin ei saada nopeasti tasaista aitaa, koska taimet saattavat kasvaa kasvualustasta riippuen eri nopeudella ja kasvualusta painuu sekä aitataimia voidaan joutua vaihtamaan, jolloin ne ovat eri kokoisia.

Kasvualustan on tärkeä olla tasalaatuinen kuten myös muut kasvuolosuhteet.

Usein käytetään koko aidan matkalla samaa kasvilajia, mutta jos kasvuolosuhteet aidan eri kohdissa vaihtelevat suuresti, kannattaa harkita monilajista aitaa. Pihan kuiviin ja varjoisiin kohtiin istutetaan eri kasvilajia kuin aurinkoisiin tai syvämultaiseen kohtaan.

Millainen pensasaidan kasvualustan tulee olla?

Kuten muillakin kasveilla määräytyy kasvualustan syvyys ja koostumus pohjamaan kosteuden ja koostumuksen mukaan. Aina kannattaa tietysti pohjamaata parantaa mahdollisimman syvältä.

Kasvualustamultaa pitäisi olla vähintään 50 cm vahvuinen ja laajuinen kerros. Jos pohjamaa on kuivaa ja tiivistä tai jos alla on rakentamisen jäljiltä murskekerros, multakerroksen olisi hyvä olla vahvempi.

Joskus voidaan joutua salaojittamaan istutusoja, esimerkiksi hulevesipainanteen kohdalla.

Pääsääntöisesti yleisimmin käytetyt aitakasvit kestävät lyhtaikaisesti seisovaa vettä juurialuellaan (tuija huonosti).

Savimaalla käytetään hiekkapitoista multaa, hiekkamailla lisätään kompostia kasvualustaan.

Aidan istutus

Kasvillisuusaidalle kaivetaan siis yhtenäinen istutusoja, joka täytetään uudella kasvualustamullalla, joissain tapauksissa voidaan käyttää pohjamaata joka muokataan ja johon sekoitetaan maanparannusainetta (esim. multaa, hiekkaa tai komposti) tarpeen mukaan.

Kasvillisuusaita istutetaan useimmiten avojuurisilla, lepotilaisilla taimilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvin juuret ovat paljaina, eikä siis ruukussa, mullassa. Lepotilaiset kasvit ovat lehdettömiä, eli istutusajankohta on myöhään syksyllä lehtien pudottua tai aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Avojuurisia aitataimia on saatavina yleisimmistä aitakasveista. Jos aitaan halutaan vaihtelevia lajeja tai istuttaa aita harvemmin aitana käytettävistä kasveista käytetään astiataimia. Tuijat ja kuusiaidan taimet ovat aina astia- tai paakkutaimia.

Avojuuritaimet ovat edullisempia kuin astiataimet, mutta astia- ja paakkutaimet ovat kasvussa jo pari vuotta edellä, haaroittuneita ja 50-70 cm korkeita.

Aidan istutus tehdään linjalangan avulla. On hyvä olla myös mittatikku, jonka avulla saadaan tasaiset taimivälit. Avojuuriset aitataimet istutetaan 30-40 cm välein, astia taimet 50-60 cm välein. Vapaasti kasvavaan aidanteeseen istutetaan taimet kasviljista riippuen 60-80 cm välein ja yleensä käytetään astiataimia.

Astiataimet kastellaan hyvin ennen istutusta ja istutetaan samaan syvyyteen kuin ne ovat kasvaneet astiassa. Jos astian tai paakun pinnalla on rikkakasveja ne puhdistetaan pois istutusvaiheessa. Sen lisäksi kun istutuksen jälkeen levitetään juurialueelle kuorikatetta, pysyy kasvualusta mahd. pitkään rikkaruohottomana. Pienten taimien kanssa kannattaa kiinnittää huomiota katekerroksen vahvuuteen…liian vahva kerros voi tukahduttaa ja haittaa pienten aitataimen kasvua.

Joskus kasvin juuret saattavat olla kiertyneet ruukun reunoille, tällaiset juuret avataan tai katkaistaan muutamista kohdista.

Avojuuriset taimet upotetaan kokonaan veteen 1-2 tunniksi ennen istutusta. Ne leikataan 15-20 cm korkeudelta tai 10 cm mahdollisesta viimeisestä haaroittumisohdasta. Astiataimien laadusta riippuen leikataan nekin 10 cm viim. oksanhaaran yläpuolelta. Avojuuriset taimet istutetaan tarpeeksi syvään, niin että haaroittumiskohta jää muutaman cm maan pinnan alle.

Aidan istutusajankohtaan vaikuttaa siis käytettävä taimimateriaali, mutta keskikesää kannattaa kastelun takia välttää istutustöissä muutenkin, erityisesti aidan kastelu koko kesän ajan on melko työlästä.

Aita useimmiten on siis näkösuoja naapuriin, tielle jne. Mutta pensasaitaa voidaan käyttää pihassa myös erillisenä elementtinä estämään kulkua tai rajaamaan ja erottamaan eri toimintoja eli tilanjakajana. Eli käyttötarkoitus voi olla muukin kuin raja-aita, tämä otetaan huomioon myös aidan kasvilajia valittaessa.

Näkösuojaksi riittää hyvin 1,8 m korkea aita, jolloin se on vielä suhteellisen helppo leikatakin. Tilanjakaja voi olla metrin korkuinen pensaslaji, miksei vaikka marjapensaita rajaamaan hyötykasvialue muusta pihasta, jolloin se suojaa viljelyksiä samalla mahdollisesti palloilta ja muilta pelivälineiltä. Matalalla aidalla voidaan myös ohjata kulkua pihassa.

Yleisimmin käytetyt aitakasvit, hyvät ja huonot puolet.

Aronia-aita voidaan istuttaa marja- tai koristearonian taimilla. Molempia on hyvin saatavilla ja molempien marjat ovat syötäviä, mutta erityisesti marja-aronian marjat on mehukasta C-vitamiinipitoista syötävää.

Aroniassa on kaikin puolin loistava, kaunis kiiltävä lehdistö, kukintakin nätti vaikka ei muotoon leikatussa pensaassa juuri kukkia ole. Syysväri on todella hieno, erityisesti aurinkoisella paikalla. Nopeakasvuinen, kestävä ja melko vaatimaton kasvi, kestää hyvin leikkaamista. Varmasti yleisin aitakasvi ja sen takia vähän tylsä jos haluaa erottua naapureista ja jotain huonoja puolia täytyy aroniasta keksiä. Marjojen mehu on myös tosi tahraavaa.


Vähintään yhtä suosittu aitakasvi kuin aronia, on isotuomipihlaja. Se on nopea- ja pystykasvuinen, vaatimaton kasvupaikan suhteen ja terve kasvi. Mutta… isotuomipihlaja leviää hyvin tehokkaasti juuriversoilla ja siemenistä, jonka takia se onkin haitallisten, tarkkailtavien vieraslajien listalla. Käyttöä tulisi siis vähentää, ettei isotuomipihlaja pääse leviämään luonnontilaisille alueille.

Marjatuomipihlaja eli saskatoon ei kasvata niin paljon juuriversoja kuin isotuomipihlaja ja jos sen marjat kerätään hyötykäyttöön vähentää se kasvin leviämistä. Isotuomipihalajan tavoin marjatuomipihlaja on suhteellisen nopea- ja tiheäkasvuinen ja kestävä. Marjatuomipihlajan aitataimia saattaa olla vaikemapi saada kuin isotuomipihlajan.


Myös paljon aitakasvina käytetty kiiltotuhkapensas on tarkkailtaven vieraslajien listalla. Tuhkapensaat sitovat tehokkaasti maata juurillaan, joten sen voi istuttaa jyrkkäänkin luiskaan. Marjat ovat lievästi myrkyllisä.

Kalliotuhkapensas ei kasva kovin korkeaksi eikä lehdistö ole kovin näyttävän värinen. Kestää kuivaa kasvualustaa, varjoa ja tuulta, mutta ei lumenpainoa tai talvimärkää kasvualustaa.

Leikataan kesäkuussa kukinnan jälkeen. Syysväri vaihtelee keltaisen ja punaisen välillä.


Siperianhernepensas on raikkaan vihreä, kuivuutta, tuulta ja paahdetta kestävä aitakasvi. Menestyy hiekkaisessakin maassa.

Kestää hyvin leikkaamista, mutta erityisesti hernepensaan nuoret versot ovat alttiita härmälle. Versot ovat piikikkäät ja siemenet ”herneenpaloissa” ovat lievästi myrkyllisiä.

Kaunis ja pitkäikäinen aita, monilta vanhoilta tonteilta on saatu kymmeniä vuosia vanha hernepensasaita elvytettyä hoitoleikkuulla ja kasvualustan parantamisella.


Yksi parhaista aitakasveista on nopeakasvuisena ja kasvupaikan suhteen vaatimattomana lännenheisinagervo. Heisiangervo on vähemmän käytetty aitana, koska se on melko vaatimattoman näköinen. Vaalenvihreään lehdistöön ei juurikaan tule syysväriä eikä kukintaa lehtien seasta huomaa.

Heisiangervon näyttävämpi versio purppuraheisiangervo on sitten taas aitana näyttävä ja dramaattinen. Mielestäni sopiva moderniin ympäristöön.

Heisiangervot kasvavat auringossa ja varjossa, kuivassa tai tuoreessa kasvualustassa.


Kultaherukan käyttöä rajoittaa se, ettei siitä yleensä ole aitataimia saatavilla avojuurisena. Muuten kultaherukka on oikein hyvä aitakasvi, kestää hyvin leikkausta ja kasvaa melko nopeasti. Lehdet myös puhkeavat aikaisin keväällä. Kukinta on melko vaatimaton, mutta tuoksuva, houkuttelee perhosia. Marjat syömäkelpoiset, ei mitenkään herkullisia kuitenkaan.

Menestyy parhaiten tavallisessa kalkitussa multamaassa, auringossa ja puolivarjossa.


Taikinamarja muistuttaa kultaherukkaa, molemmat ovat sukua viljeltäville herukoille. Taikinamarjan lehdet ovat hiukan tummemman vihreät. Se kasvaa hitaasti kuivassa, esim. puun juurialueella, joten se kannattaa siis istuttaa tuoreeseen kalkittuun kasvualustaan. Kovin korkeaa aitaa siitä ei saa kasvatettua, taikinamarjan kasvukorkeus on alle 1,5 m. Se sopiikin hyvin mataliin muotoon leikattaviin aitoihin. Ilman vuosittaista leikkausta taikinamarja on risuinen ja rehottava pikku pensas.

Taikinamarja ja kultaherukka kestävät myös lumen painoa, tuulta ja tiesuolaa.


Syreenit ovat voimakaskasvuisia, niille kannattaa perustaa aiempaa mainittua selvästi syvempi ja laajempi kasvualusta. Syreenit kestävät leikkausta, joten niistä voidaan kasvattaa muotoon leikattava aita, mutta silloin syreeni ei juurikaan kuki. Kukinta on kuitenkin se minkä takia syreeniä yleensä pihaan halutaan, joten syreenistä kannatta kasvattaa vapaasti kasvava aita. Silloin taimet istutetaan 80 cm välein ja leikataan istutusleikkausta lukuunottamatta vasta muutaman vuoden kuluttua harventaen.

Syreeniaidanne vaatii paljon tilaa, mutta se on helppohoitoinen. Näyttävän kukinnan takaa vuosittainen lannoitus.

Parhaiten aitaan soveltuu violetin pihasyreenin lisäksi, puisto- ja unkarinsyreeni. Valkoinen pihasyreeni on hillittykasvuisempi ja se on parhaimmillaan yksittäisenä vapaastikasvavana yksilönä puutarhassa.


Orapihlajaa ei nykyisin juurikaan istuteta, lähinnä paikataan vanhoja olemassa olevia aitoja. Orapihlaja on kuitenkin piikkiensä ansiosta aitakasveista ainoa, joka todella estää läpikulun. Siitä saa kasvatettua myös mielestäni kaikkein tasaisimman ja kauneimman muotoon leikattavan aidan.

Esimerkiksi vanhan puutalon perinteisen puutarhan ympärille parhaiten sopii hyvin hoidettu orapihlaja-aita.

Orapihlaja kestää erittäin hyvin leikkuun ja kun se leikataan parikertaa vuodessa ei homma ole piikkien takia niin tuskallinen, koska piikkejä ei nuorimmissa versoissa vielä ole.


Tuija-aita istutetaan kartiotuijan ’Brabant’ lajikkeella. Muutkin lajit kasvavta itana, muytta niiden koristeellisempi muoto menee hukkaan aidksi leikattuna. Brabant on myös nopeakasvuinen ja kestää leikkaamista. Tuija-aidan istutusetäisyys on 50 cm ja aitaan käytetään yleisimmin n. 100 cm kokoisia paakkutaimia.


Kuusiaidan istutus poikkeaa jonkin verran lehtipensasaidan perustamisesta. Kuusi menestyy parhaiten happamassa kasvualustassa, joten multaan on hyvä sekoittaa hiekkaa ja turvetta.

Paras tulos saadaan istuttamalla 25 cm:n välein pieniä kuusiaidan taimia. Taimia on tärkeä leikata vuosittain istutuksesta lähtien. Pienet taimet eivät pysty kilpailemaan rikkakasvien kanssa, joten on tärkeää myös pitää kasvualusta puhtaana.

Aita voidaan istuttaa myös n. metrin korkuisilla taimilla, jotka istutetaan 50-60 cm:n välein. Suuria astiataimia käytettäessä juurtumisen ja kasvuunlähdön ajan on kasvuolosuhteiden tarkkailu (kastelu, varjostus, kasvitaudit) erittäin tärkeää. Myös suurempien taimien leikkaus aloitetaan istutuksesta ja jatketaan vuosittain. Investointina metrin korkuisen aidan istutus on huomattavasti kalliimpi kuin aitataimilla istutus.

Olen nähnyt aidan istutettuna lehtikuusesta, joka on hienon vaaleanvihreä ja näyttävä aita, mutta talvella todella synkkä, kun neulaset putoavat.


Matalana aidanteena ja tilanjakajana voidaan käyttää myös pensasangervoja, pensasruusuja ja hanhikkeja. Silloin nämä luontaisesti pyöreinä pensaina kasvavat kasvit istutetaan n. 60 cm välein ja annetaan kasvaa luontaisessa muodossaan. Eli nämä eivät näytä hyvältä muotoon leikattavana aitana, vaikka hyvin leikkuuta kestävätkin. Hoitoleikkauksena riittää alasleikkuu muutaman vuoden välein, kun kukinta heikkenee tai pensaan muoto harvenee. Pensasruusut voidaan leikata myös harventaen.

Samalla tavoin voidaan käyttää myös (kääpiö)vuorimäntyä, joka typistetään vuosittain. Mäntyaita on kyllä melko hidaskasvuinen.

Kasvillisuusaidan leikkaus

Kasvillisuusaitaa leikataan vuosittain 1-2 kertaa niin, että uutta kasvua jätetään muutama cm. Tasoitetaan siis aidan sivuja ja päältä. Vaikka tuntuu, ettei haluaisi pieniä aitataimia leikata vaan kasvattaa mahd. nopeasti näkösuojan, on aita tulevaisuudessa tiheämpi ja parempi suoja, jos se on alusta asti leikattu vuosittain.

Aidan vanhetessa ja mahdollisesti harventuessa voidaan (hyväkuntoinen) aita alasleikata, jolloin koko aita leikataan mahdollisimman alhaalta. Ei jätetä lahoamaan ”tappeja” eli versot katkaistaan mahdollisimman läheltä maanpintaa. Jos aita ei ole kauttaaltaan hyvässä kasvussa tai jo todella ränsistynyt, jätetään alasleikkuun yhteydessä muutamia lehtiä kasvattavia oksia leikkaamatta, keräämään voimaa uudelle kasvulle. Ne katkaistaan sitten kun aita lähtee muualta uuteen kasvuun. Vuoisittainen leikkaus pitää aidan tiheänä ja aitakasvit saavat valoa, jolloin alasleikkuun tarve vähenee ja aita voidaan pitää pidempään näkösuojana.

Aidanteina kasvatettavia pensaita leikataan harventamalla muutamia vanhimpia versoja vuosittain, samalla tavoin mahdollisimman alhaalta. Harvennusleikkuu aloitetaan noin 5 vuoden kuluttua istutuksesta.

Tuija-aitaa ja kuusiaitaa leikataan heti istutuksesta lähtien vuosittain tasoittamalla sivuja, eli jätetään pari cm uutta kasvua. Latvat tasoitetaan siinä vaiheessa, kun aita on halutun korkuinen. Havukasvit leikataan selkeästi ylöspäin kapenevaksi. Havukasvien leikkuuajankohta on lokakuusta maaliskuun loppuun. Havukasviaitaa ei voi alasleikata.

Aidan leikkuun helppous on myös asia, jota kannattaa miettiä suunnitteluvaiheessa. Haastaviin paikkoihin, rinteet yms. kannattaa suunnitella mieluummin vapaastikasvavaa aidannetta tai vaihtelevaa pensasryhmää, kuin vuosittain pari kertaa leikkuuta tarvitseva aitakasvi.

pihasuunnittelu

Savimaassa menestyvät kasvit? Kuivan rinteen kasvillisuus?

Aika monta kertaa olen toistanut, että tärkeintä kasvillisuuden menestymiselle on sitä varten perustettu riittävä ja oikeanlainen kasvualusta. Tämä saattaa kotipihan rakentajasta kuulostaa välillä vaikealta ja erityisesti työläältä, miten onnistun? Tai harmittaa kustannuserä, joka jää näkymättömiin maanpinnan alle…

Ei ole kyseessä kuitenkaan ns. rakettitiede ja vaivaa pohjatöiden kanssa kannattaa nähdä, koska lopputulos on helppohoitoisempi ja näyttävämpi, kun kasveilla on niille sopivat kasvuolosuhteet.

Tietysti esim. liian ohutta kasvualustamultakerrosta voi paikkailla kastelulla (koska siis ohut multakerros tietenkin kuivuu nopeampaa), kuitenkin 90 %:lla suunnitteluasiakkaista on toiveena helppohoitoinen piha, jolloin lisäkastelun tarve tms. lisää luonnollisesti hoitotoimenpiteitä.

Pihan kasvillisuutta kannattaa siis lähteä suunnittelemaan sen mukaan, mikä kasvi menestyy vallitsevissa olosuhteissa ja mitä olosuhteita voidaan mahdollisesti muuttaa. Valitettavasti tämä tietysti rajaa käytettävien kasvien listaakin…

Tässä jo mainittua kasvualustan syvyyttä ja koostumusta voidaan siis muokata istutettavalle kasvillisuudelle sopivaksi vaihtamalla pohjamaata, perustamalle kasvillisuutta varten kohopenkki tai korottamalla kasvualustaa esim. muurikivialtaalla tai korkealla reunakivellä.

Haastavaa hommasta tekee esim. jyrkkä rinne, johon on muuripengerryksen tekeminen huomattavasti suurempi projekti, kuin istutusaltaan tekeminen. Tai pohjamaan vaihto esim. 50 cm syvyydeltä vaikuttaa huomattavasti rinteen stabiiliuteen. Silloin kannattaa miettiä löytyisikö silmää miellyttäviä kasvilajeja, jotka pärjäävät helposti kuivuvassa rinteessä vallitsevissa olosuhteissa.

Lopultahan kasvualustan vahvuudessa on siis kyse veden ja ravinteiden pysyvyydestä. Matalat maksaruohot menestyvät kuivassa, jopa pelkässä hiekassa ja seisomaan jäävä vesi on niille tuhoisaa. Kun taas komeasinikuunlilja kasvaa parhaiten varjoisassa, syvämultaisessa ja kosteutta pidättävässä maassa. Kuunlilja kuivassa aurinkoisessa rinteessä on todella surullinen näky.

Tästä päästäänkin muihin kasvuolosuhteisiin, joihin on vaikeampi viherrakennuksella ja pihan hoitotoimilla vaikuttaa, kuten ilmansuunnat, valon määrä, tuulisuus…

Jos toivoo puutarhaansa ehdottomasti esim. juuri kuunliljaa, mutta sopivaa kasvupaikkkaa ei meinaa löytyä voi varjoisan kasvupaikan luoda istuttamalla kuunliljan istutuspaikkaa varjostavan pikkupuun tai havukasveja. Varjon saa myös tehtyä erilaisilla pihanrakenteilla, seinäkkeillä, tilanjakajilla yms. Samoilla menetelmillä saadaan pihaan myös tuulensuojaa. Tuulensuojapuina kannattaa käyttää tietysti tuulta kestäviä ja nopeakasvuisia puita tai suuria pensaita, havukasveja.

Lisävaloa on hankala lisätä jos varjo muodostuu naapurin talon ja puiden takia. Omalta pihalta voi tietysti suuria puita vähentää, mutta avohakkuuta en suosittele. Puut kuitenkin luovat joihinkin kohtiin toivottua varjoa ja joissakin tilanteissa pitävät juurillaan esim. rinteen maata paikoillaan. Tarjoavathan puut myös pesäpaikkoja pikkulinnuille, jotka syövät tuhoötököitä puutarhasta.

Eniten suunnittelua vaativat kohteet ovat tietysti ne, joissa yhdistyy useampi haaste kasvillisuudelle:

Hallanarkoihin paikkoihin on istutettava kestävää kasvillisuutta, muut vaihtoehdot ovat hallaharson käyttäminen tai hallaöinä vesisuihku. Ehkä ei niin helppohoitoista…

Otetaan esimerkiksi nyt kuiva rinne täydessä auringossa, savimaa:

Lista tässä menestyvistä kasveista on melko lyhyt, mutta kasvuolosuhteita voidaan parantaa sekoittamalla savimaahan hiekkaa ja eloperäistä kompostia. Istutusalue voidaan perustaa ja kasvillisuus istuttaa myös savisen pohjamaan päälle, mutta silloin tarvitaan jokin tukirakenne pitämään kasvualustaa paikoillaan (esim. tukimuuri), silloin myös istutetaan voimakasjuurisia kasveja, jotka sitovat maata.

Myös puiden istutus toimii tässä, ne sitovat juurillaan pohjamaan ja varjostavat matalampaa kasvillisuutta. Joka tapauksessa valitaan kuivuutta ja suoraa auringon valoa kestävää kasvillisuutta.

Vastakkainen tilanne on täydessä varjossa oleva paikka, joka ei koskaan esim. painanteen takia kuivu.

Tässä välissä huomautus, että kosteikko ja sen kasvillisuus on asia erikseen ja mielestäni positiivinen ominaisuus, joka kannattaa pihassa hyödyntää rehevänä vaihteluna ns. tavallisille istutusalueille.

Varjoisaan paikkaan on auringonvaloa vaikea lisätä (paitsi ehkä aiemmin mainittu puiden kaato), jolloin kasvivalinnat ovat vieläkin tärkeämmässä roolissa. Kasvualusta voidaan tietysti salaojittaa, jolloin ns. vesitalous muuttuu ja kasvivaihtoehdot lisääntyvät. Toisaalta voidaan jälleen korottaa kasvualustaa, jolloin ehkä päästään jopa lähemmäs auringonvaloa eikä vesi pääse kertymään ko. kohtaan.

Pihasuunnittelu on välillä mielenkiiintoista ongelmanratkaisua, pihojen haasteellisia kohtia mietittäessä. Tässä mainittujen tavallisimpien kasvupaikkatekijöiden lisäksi on otettava huomioon jälleen hoidon helppous, lumien kasaus, kasvien lopullinen koko ja tietysti toivomuslista, mitä pihaan toivotaan. Suurin osa puutarhakasveista kuitenkin menestyyy tavallisessa multamaassa puolivarjossa tai auringossa, peruslannoituksella, mutta joillekin kasveille on esim. varjo tai paahde on tärkeä viihtyvyyden ja menestymisen kannalta.

Usein siis kysytään, mitä istutetaan kuivaan rinteeseen, johon ei ole mahdollista rakentaa tukimuuria (sijoittaa suuria summia) tai puiden varjossa pohjamaa on tosi kuivaa, viihtyykö siinä mikään kasvi puun varjossa? Menestyykö savimaassa mikään kasvi? Mikä olisi nopeakasvuinen näkösuojapensas kuivaan paikkaan?

Olen koonnut listan muutamista erilaisiin kasvupaikkoihin sopivista kasveista. Pääset tutustumaan oppaaseen tästä:

pihasuunnittelu

Pihasuunnittelu – urbaanipuutarha

Kaupunkipihat, minkälaisia pihoja ja puutarhoja tällä hetkellä 2021 suunnitellaan eniten…Ja miten kaikki toivelistalta saadaan mahtumaan.

Edelleen on suuria ja idyllisiä pihoja taajaman ulkopuolella tai reunamilla.
Lehdissäkin esiteltyjä maatiloja kunnostettuna ihaniksi kodeiksi ja samalla tyylillä rakennetaan boheemi, maalaishenkinen piha.

Nyt keskityn kuitenkin yleistyvään urbaaniin rakennustapaan, jossa piha on minimalistisen pieni ja kuitenkin monimuotoinen ja viihtyisä.
Lush backyard getaway, kuvailtiin brittikolegan kirjoituksessa.
Urbaani puutarha. Sen voisi kuvailla tarkoittavan rehevää ja vehreää, mutta tehokasta puutarhaa pienessä tilassa kaupunkialueilla.

Käsitteenä tämä ei ole uusi asia, aina on ollut kukoistavia parvekkeita ja kattoterasseja, kerrostalojen sisäpihoja, mutta nyt yleistyvä tyyli on oma parvekkeenomainen piha, joka on jatkumo sisustukselle, kuten suuremmissakin oleskelupihoissa omakotitaloalueilla. Ilman laajaa nurmikkoaluetta.

Urbaani piha koostuu korotetuista ja vertikaaleista kasvualustoista, olohuonemaisista oleskelunurkkauksista tai kylpyläosastosta, omasta oaasista.
Pihalle on sijoiteltu myös pienimuotoisia hyötykasviviljelmiä, joilla on suuri merkitys tilan vehreyttäjänä ja erilaisista istutusastioista, joissa yhdistyvät nämä hyötykasvit ja koristekasvit.
Etupihan sisäänkäynnissä voi olla kiveyksen lisäksi katukuvaa vehreyttämässä ainoastaan pikku puut suurissa astioissa.

Nykyisin on myös mahtava valikoima mitä ihanimpia kalusteita ulkotiloihin ja ne ovatkin keskeisessä osassa tilan suunnittelua. Mitä kaikkea pitää oleskelutilaan saada mahtumaan? Jälleen kerran, mihin pihaa käytetään?

Riippumattoja ja – tuoleja, puolipergolat ym. yksityisyyttä ja kodikkuutta tuovat rakenteet. Tai pelkkä kaunis pieni kahvipöytäryhmä.

Siis rentoutumispaikkoja, joissa ei tarvitse leikata nurmikkoa tai trimmata pensasaitaa. Kasvien kastelua ei voi unohtaa, mutta on olemassa altakasteluruukkuja ja kastelujärjestelmiä.

Jotta lopputulos olisi lähes huoltovapaa urbaani rauhoittumispiha, täytyy suunnittelussa huomioida muutamia asioita.

Ensinnäkin, hyvin loogisesti, tulee valita helppohoitoisia kasveja. Ja kuten kaikessa kasvillisuussuunnittelussa, vallitsevissa olosuhteissa parhaiten menestyvät lajit, jolloin myös esimerkikisi se kastelutilanteen vahtiminen vähenee…

Vaikka haetaankin helppohoitoisuutta, ei voi kasvillisuutta unohtaa. Ne ovat niin merkittävä osa viihtyisyyttä.

Tietysti rentoutumiseen tarvitaan myös oikeat puitteet, zen-olosuhteet: soliseva vesiaihe, betoniseinien eteen rauhoittavaa vihreyttä ja kuumimpaan päivänaikaan varjostavia ja viilentäviä elementtejä. Varjostava puu, köynnösseinäke, pergola, purjevarjo.

Lisäksi pihan käyttömahdollisuutta kannattaa pidentää pimeään ja viileämpään aikaan, mielenkiintoisella ja viihtyisällä valaistuksella, ulkotakalla tai muulla tulipaikalla. Mikä sen parempaa kuin kesäilta mukavassa löhötuolissa tulenloisteessa.

Viime aikoina kun ihmiset ovat todella innostuneet näistä kompaktien kaupunkipihojen tarjoamista mahdollisuuksista, toiveina on useimmiten samat asiat. Selkeys ja helppohoitoisuus. Väreinä tällä hetkellä ovat jälleen harmaan sävyt sekä tumma vihreä ja valkoinen (mutta vähemmän valkoista kuin vielä pari vuotta sitten). Mutta, myös värikäs kasvillisuus ja persoonalliset elementit kuuluvat usein toivelistalle.

Korkeilla koristeheinillä saadaan näkösuojaa, joka ei ole yhtä valon läpipääsemätön ja hallitseva kuin parin vuoden takainen ”tuijaseinämä -trendi”. Yksittäisillä havukasveilla sitten ”kriittisiin kohtiin” istutetaan ympärivuotista näkösuojaa.
Vaihtelevan korkuisilla kasveilla saadaan (tässäkin tapauksessa) moniulotteisempi tunnelma ja jaettua pientäkin tilaa erilaisiksi toiminnoiksi… varjoisakohta, viljelyalue, ruokailutila, jne.

Jos mitenkään mahdollista kannattaa yrittää luoda myös korkeuseroja tilaan, muutenkin kuin istutusaltailla. Jo askelma kiveykseltä terassilaudoitetulle alueelle riittää.
Kivimateriaalit ovat tietysti siis tärkeässä osassa, kun ns. perinteisiä istutusalueita ja nurmialueita ei käytetä. Myös kunttaa voi kokeilla pieninä alueina.
Maksaruohomatto on ihan mahtava esim. kivien väleissä!

Koko ajan kasvattavat suosiotaan viherseinät ja vertikaaliset kasvualustat. Yksinkertaisimman voi rakentaa kuormalavoista, joiden suosio on hiipunut pihaelementteinä, mutta mielestäni siitä saa hauskan persooonallisen yksityiskohdan edelleen, jos ne omaa silmää miellyttävät. Viherseinillä ja köynnöksillä voi pehmentää välttämättömät olemassa olevat betonirakenteet ja tukimuurit.

Itse olen innostunut edelleenkin wau-efektin luomisesta juuri dramaattisilla, yllättävillä valinnoilla. Jos kodin sisutus on vaalea tai jopa valkoinen, tuleekin ovesta ulos astuttaessa vastaan voimakkaita kontrasteja… tumman harmaa terassilaudoitus (jopa musta), violetti- ja hopealehtistä kasvillisuutta sekä voimakkaan värisiä kukintoja.

Mustia rakenteita vihreää seinää vasten. Valoilla luodaan varjoja ja korostetaan yksityiskohtia, ei niinkään käytetä isompien pihojen yleisvalaistusta.
Myös näistä visuaalisista elementeistä saa koottua kotoisan ja pehmeän tunnelman. Tai halutessaan geometrisen ja linjakkaan…

These following photos aren’t by me. I’m sorry, I don’t remember where I found these:

pihasuunnittelu

Pihasuunnittelu – kulkuväylät pihassa

Pihan kulkuväyliä suunniteltaessa on tärkeä ensin miettiä, mihin tulevaa kulkuväylää käytetään, millä siinä kuljetaan, kuljetaanko ympäri vuoden ja onko omaa silmää miellyttävä pintamateriaali näihin käyttöön liittyviin asioihin sopiva?

Talvella, lumiseen aikaan huomasi tarkemmin muutamia pihan jäsentelyyn liittyviä asioita. Tietysti lumitilan tarpeen, mutta myös kulkuväylät. Mihin ja mistä kohtaa kuljetaan lumiseen aikaan? Näillä väylillä tietysti tarvitaan lumitöitä ja näin ollen stabiili ja kestävä materiaali. Mahdollisesti jopa lämmitys, erityisesti jyrkissä luiskissa, joissa kulku on päivittäistä ja muuten mahdotonta.

Tällä hetkellä, kun pihan halutaan vahvasti olevan sisätiloista luontevasti jatkuva oleskelutila, täytyy myös kulku onnistua ns. kuivinjaloin ja pihanäkymän olla toimiva kokonaisuus. Tässä mainitaankin jo pari tärkeintä tarkoitusta kulkuväylille ja pihapoluille.

Pääsääntöisesti aloitan pihasuunnitelmanteon kulkuväylistä, ne jäsentelevät pihan ja niitä tarvitaan, mutta eivät saa olla se hallitseva tekijä pihanäkymässä. Ainakaan oleskelupihalla.

Etupihalla ts. kodin sisäänkäynnissä suositaan yleensä selkeälinjaisia ja stabiileja kulkuväyliä. Autopaikalta tehdään mahd.suora kulkuväylä ovelle, mikä onkin järkevää esim. just lumitöiden kannalta. Yleensä etupihalla on suurin osa ns. käytännön toiminnoista: roskakatos, tomutus, varasto ja kaikki nämä yhdistetään kokonaisuudeksi helposti huollettavilla käytävillä.

Sisäänkäynti luo myös ensivaikutelman rakennuksesta, selkeästi kulkua ovelle ohjaava ja viimeistelty kulkuväylä toivottaa tukijan tervetulleeksi, ei tarvitse miettiä ja epäröidä mistä ovesta tulijan toivotaan kulkevan…

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on DSC_0466-169x300.jpg

Ihmiselle on luontaista muodostaa oma kulkuväylänsä ja esim. rakennusvaiheessa muodostunutta polkua pääovelle voi olla vaikea muuttaa jälkikäteen, vaikka selkeä kivetty väylä tehtäisiinkin ”sopivaan” kohtaan. Jos mahdollista, tämä kannattaa otta ottaa huomioon suunnittelussa.
Itse seuraan pihasuunnittelun kartoituskäynneillä asukasta, mistä kohdin he kulkevat autopaikalta ovelle ja takapihan terassilta takaisin etupihalle.

Talon ympäri on hyvä ja käytännöllistä olla selkeä kulkuväylä, jos mahdollista niin leveä, että takapihalle pääsisi vaikka tarvittaessa peruuuttamaan peräkärryn kanssa. Nopeasti yleistyvillä ja suosituilla pienillä kaupunkitonteilla tämä on usein mahdotonta, silloin kannattaa ainakin yrittää saada kottikärryn tai lastenvaunujen levyinen kulkuväylä takapihalle.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on luotokivi-kiveys-225x300.jpg

Materiaaleiksi sopivat jalankulkuväylille siis betonikivien lisäksi liuskekivet, somero ja sepeli sekä edullinen tiivistetty kivituhka. Kivituhkan käytössä huomattavaa on, että se kulkeutuu kengissä sisätiloihin ja terasseille. Terassien puupintaa se kuluttaa nopeasti. Kulkeutumista estää jonkin verran muutaman neliön kiveysalue kivituhkapinnan jälkeen, johon kivituhka kengistä jää.

Tietysti hyvin hoidettu ja pehmeä nurmikkokin on mukava kulkuväylä. Nurmikko kuitenkin kuluu ja sen kasvualusta tiivistyy nopeasti jatkuvasti samasta kohdasta kuljettaessa. Käytäville onkin järkevää valita kovempia ja kulutusta kestäviä materiaaleja. Suosittelen aina vähintään askelkivien käyttöä, ne voi asentaa pihaan helposti ilman maanrakennuskoneita kulkuväyllien vakiinnuttua. Toisaalta, myös nurmikonpintaan uurtunut polku on oikeassa ympäristössä tunnelmallinen…

Huollettavuuden ja kestävyyden lisäksi suunniteltavaa on myös visuaalisuus ja toteutus. Polku tai käytävä voi olla pihanäkymän kiintopiste ja katseenvangitsija. Tai se voi olla pihanosat kokonaisuudeksi yhdistävä tekijä. Selvästi lapset tykkäävät poluista, joita pitkin voi juoksennella.

pihasuunnittelu kulkuväylät

Istutusryhmän läpi kulkeva tai sivuava polku helpottaa hoitotöitä ja korostaa kasvillisuutta. Polku myös houkuttelee kulkemaan tiettyyn pihan osaan, esim. suojaiselle oleskeluslueelle pihan perälle ilta-aurinkoon tai tuoksupuutarhaan, vesiaiheen äärelle. Kaareva linja selkeästi ohjaa kulkua näkymättömissä olevaan kohteeseen. Käytä mielikuvitusta!

Yleensä vaihtelevuutta pihaan luodaan korkeuseroilla, joka on aika haastavaa täysin tasaisella pihalla. Silloin kannattaakin kolmiulotteisuuden luomiseen käyttää kulkuväylien ja istutusalueiden yhdistelmiä.
Rakennuksen ja asukkaiden tyylistä riippuen valitaan kulkuväylän materiaali ja linjat. Voidaan tehdä rönsyilevän ja rehevän puutarhan yhteen sitova, puiden välissä romanttisesti mutkitteleva polku. Tai linjakkaan tyylikäs ja upeasti valaistu parin kivimateriaalin kulkuväylä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on polku-300x239.jpg

90 -asteen kulmat ja täysin suorat kulkuväylät sopivat mieletäni kuitenkin parhaiten lyhyisiin siirtymiin. Kuten sanottua on ihmisillä tapana oikaista varsinkin kulmissa ja pihan läpi suoraan kulkeva kivetty väylä ei välttämättä ole käytännöllisin tai mielenkiintoisin visuaalisesti.

Mielestäni pitkä pihaa halkaiseva suora käytävä vaatii ainakin jonkin linjaa katkaisevan istutusalueen tai muun elementin matkan varrelle.

Mökkipoluksi riittää hiekka tai liuskekivet, näyttävämpää merihenkisyyttä saadaan lehtikuusi ”laitureilla” tai pitkospuilla. Myös kuorikatetta voi käyttää polkujen muodostamiseen metsänpohjaan.

Barokkipuutarhoissa käytetään valeperspektiiviä, joka saa aikaan vaikutelman tilan jatkuvuudesta. Tätä voi hyvin hyödyntää myös pienessä pihassa!

Polun leveydeksi riittää 70 cm, yleensä kulkuväylistät tehdään vähintään 90 cm, jolloin se riittää yhden ihmisen kävelyleveydeksi. 1,2 metrin levyisellä kulkuväylällä mahtuu kaksi henkilöä ohittamaan toisensa. Käytän myös tuota väh. 1,2 leveyttä seinän vierustan kulkuväylillä, vaikka kulku ei olisikaan jokapäiväistä.
Aika luonnottomalta tuntuu kulkea ihan seinässä kiinni, vaikka ei tarvitsisikaan ohitella muita 🙂
Tonttiliittymän ja muut yhteydet pihasta katualueelle määrää yleensä asemakaava.

Jalankulkuun käytettäviä käytäviä perustettaessa pintamaata poistetaan 20-40 cm pohjamaan routivuudesta riippuen. Kaivannon pohjalle leviteään maanrakennuskankaan päälle karkeaa maa-ainesta joka tiivistetään. Tämän tiivistetyn kerroksen päälle tulee pintamateriaali; koristeellisempi kiviaines, asennettavat kivet tai puurakenne.

Kulkuväylän voi ennen toteutuksen aloitusta merkitä maahan ja tarkistaa sen toimivuus ja silmäänistuvuus käytännössä.
Autopaikalle ja sen yhteydessä olevien jalankulkuväylien sekä koneellisesti huolettavien kulkuväylien pohjatyöt tehdään järeämmiin poistamalla routivaa maa-ainesta ja eristämällä pohjarakennekerrokset.

pihasuunnittelu

Miksi pihan rakentaminen maksaa?

Kasvillisuus ja niiden istuttaminen on vain pieni osa kustannuksista pihan toteutuksessa. Kasvualusta ja pintamateriaalien rakennekerrokset ovat tärkein osa piharakentamisessa. Jos niissä säästellään ja tehdään virheitä, ei lopputulos voi olla kestävä.

pihakiveys tampere

”Miten kiveysalueen tekeminen voi maksaa näin paljon? Kivien hintahan on netissä vain murto-osa.”

No, aloitetaan siitä että, Suomessa esiintyy luonnonilmiö nimeltään routa, joka tarkoittaa maassa olevan veden jäätymistä ja siten laajenemista. Routa ulottuu yleensä 20-200 cm syvyyteen ja pystysuuntainen tilavuuden kasvu voi olla yli 10 % mikä tarkoittaa 10 cm /m…

Routaan tulee erilainen rakenne eri maalajeissa. Karkeammassa maa-aineksessa, vesi jäätyy materiaalin koloihin, jolloin maa-aineksen kokonaistilavuus ei kasva. Kun tiiviimmässä savimaassa oleva vesi jäätyy laajenee samalla koko maa-aines, eli routii.

Tästä syystä on routivaa maata poistettava riittävän syvältä ja vaihdettava karkeampaan sekä pohjarakenne eristettävä jäätyvästä maa-aineksesta.

Eli siis jos kiveysalueita, kulkuväyliä ja muurirakenteiden pohjia ei ole tehty routimattomaksi, seuraavina vuosina roudan siirrellessä maa-aineksia muurit kaatuilevat ja betonikivet aaltoilevat…

Routaeristyksen lisäksi tulee kulkuväyliksi tarkoitetut rakenteet olla kestäviä. Betonikivi ei itsessään kannattele autopaikalle ajettavan auton painoa, vaan sen alla oleva tiivistetty murskekerros.
Usein näkee vanhoissa (ja valitettavasti melko uusissakin) pihoissa autopaikalle painuneet rengasurat. Kivet ovat ehjiä, mutta ne on asennettu riittämättömän pohjan varaan, jolloin ne vähitellen painuvat.

Pihan pohjatyöt ovat siis maanrakennuskoneita vaativia laajoja toimenpiteitä joissa kuljetetaan, vaihdetaan ja siirrellään maamassoja, ei siis mitenkään halpaa hommaa.

piharakentaminen viherrakennus

Jos katselee Australiassa kuvattuja piharakennusohjelmia, joissa tehdään laatoituksille vain asennusta varten tasainen asennuskerros, voi ymmärrettävästi muodostua virheellinen käsitys omassa pihassa vaadituista pohjatöistä.

Yksittäin nurmikolle asennettavat astelukivet ovat asia erikseen. Niidenkin alle on hyvä laittaa asennusta helpottava kivituhkakerros ja vähintään suodatinkangasta estämään kiven uppoaminen nurmikon kasvualustaan.

Tämän lisäksi, itse pihakivien asentaminen tehdään käsityönä, yksitellen asentaen ja vaatii usein kivien leikkuuta ym. viimeistelytöitä. Valmiin kiveysneliön hinta on n. 120 €.

Kiveykseen tarvitaan myös reunakivet, ei pelkästään viimeistellyn näkymän takia, vaan ilman reunatukea kiveysladonta hyvin nopeasti purkautuu.

Kasvillisuuden kasvualusta on tärkein asia kasvien menestymisen kannalta. Suurin virhe on useimmiten riittämättömän syvyinen kasvualusta, eli multakerros. Jos rakentamisen jäljiltä murskeella olevaan pihaan levitetään 20 cm savista täyttömaata, on siinä menestyvien kasvien lista aika lyhyt.

Pihasuunnittelussa lähden aina siitä ajatuksesta, että on vaihdettava tai perusparannettava maata ennen mitään istutustöitä. Peltotontilta kaivettua savimaata ei kannata käyttää istutusaltaiden täyttämiseen, tuija-aidan istuttamiseen tms.

Nurmikon pohjalle se sopii, jos pintaan levitetään 15 cm uutta kasvualustaa. Säkkimulta ei ole tarkoitettu viherrakentamiseen ja on vieläkin kalliimpaa.

Kasvualustat ovat siis kuluerä nro 2. Jälleen siirrellään, mahdollisesti sekoitellaan ja kuljetetaan maa-aineksia koneilla.

istutustyöt

Nyt kun pohjatyöt ovat tehty, päästään hauskimpaan osaan!! Eli istutetaan kasvillisuutta, tehdään kiveyksiä, muureja ja nurmikkoa. Nämä työt on ihanan helppo tehdä, kun pohjakerrokset asennusta varten ovat huolellisesti tehtyjä ja oikeilla paikoillaan.

liuskekivi

Työt etenvätkin reippaaseen tahtiin, kun ei tarvitse kaivaa lapiolla liian matalia istutuskuoppia syvemmäksi, koneiden jo poistuttua tontilta.

Uskon, että useimmat osaavat nämä istutustyöt ym. pihasuunnitelman avulla tehdä itsekin hyville pohjarakennekerroksille. Vaikka aina mainitaan, että ei olla mitään viherpeukaloita…

koristekivet

Viimeistely on se piharakentamisen loppusilaus, jolloin piha alkaa näyttää julkaisukelpoiselta, vaikka kasvit tottakai ovat vasta kasvussa 🙂

Kateaineiden ja koristekivien levittämisessä yms. ei voi enää useinkaan käyttää koneita, joten käsityönä tehtävistä viimeistelytöistä kertyy yllättävän paljon työtunteja viherrakentajille ja puutarhureille.

Viimeistelyähän ei kannata myöskään tehdä kiirellä, jotta tarkasti tehdyn rakennusprojektin lopputulos on huoliteltu.

Follow my blog with Bloglovin

www.kevat.net

Pihakasvit – Mistä tunnistaa kurtturuusun?

Pihakäyntien yhteydessä on tullut tosi paljon kysymyksiä kurtturuususta ja sen hävittämisestä (oli käynnin alkuperäinen aihe mikä tahansa).
Hyvin on siis ihmisillä tiedossa ko. kasvin leviämisen haitallisuus Suomen alkuperäiselle kasvilajistolle ja määräys hävittämisestä.

Kurtturuusu oli 70-80 -luvun trendikasvi paikkoihin, joissa ei mikään muu kasva. Ja nyt siis kurtturuusun Rosa rugosa –laji ja sen valkokukkainen muoto Rosa rugosa f. alba on luokiteltu kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, joiden istutus, kasvatus, maahantuonti, myynti ja ostaminen on kiellettyä kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022 alkaen. Eli kasvustot on hävitettävä pihasta.

Rugosan kukan tuoksu on mielestäni ihana, satona voi kerätä C-vitamiinipitoisia kiulukoita ja pensas kukkii koko kesän tosiaan vaatimattomissakin kasvupaikoissa. Eli kuullostaa ihan hyvältä ja monikäyttöiseltä koristepensaalta.

En ole kuitenkaan enää muutamaan vuoteen suostunut kurtturuusua istuttamaan tai suunnittelemaan pihoihin. Pihoista se on alunperin karannutkin ympäröivään luontoon ja on edellleen yleinen taajamissa vaikka sitä ole suuresti istutettu.

Kurtturuusu kasvattaa runsaasti juuriversoja ja leviääkin laajoiksi, tiheiksi muun kasvillisuuden peittäviksi kasvustoiksi. Pensas leviää juuriversoilla pienestäkin juuren palasesta ja siemenistä, joita pääsääntöisesti linnut levittävät uusille kasvupaikoille kiulukoiden mukana.

Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia ja hillitysti leviäviä kasveja. Kurtturuusun voi korvata tarhakurtturuusulla (joka on siis edelleen sallittu), puistoruusulla tai Pavement-ruusulla, jotka ovat ihan käyttökelpoisia pensaita kuiviin ja aurinkoisiin paikkoihin. Näiden kukinta kestää myös pitkään.

Kotikompostiin ei pidä laittaa kiulukoita, niille ei siellä tapahdu juuri mitään ja talven yli seisoneet siemenet itävät keväällä.
Kurtturuusukasvustoja ja kasvinosia sisältävää kasvijättettä ei voi myöskään viedä tavalliselle maankaato-/kompostointialueelle.

Eli, miten tunnistaa kurtturuusu?

Kurtturuusun lehdet ovat uurteisia ja lehden alapinta on tiheän karvan peittämä.
Varsi on piikikäs, piikit ovat suoria vaihtelevan kokoisia.
Kukkaperä on ”karvainen” ja kukinta yksinkertainen fuksianpunainen tai valkoinen, terälehtiä on yleensä viisi.
Kiulukat ovat keskeltä litteitä.
Kurtturuusun korkeus on 0,5–1,5 m.

Helpoiten kurtturuusun saattaa sekoittaa tarhakurtturuusun ja orjanruusuun.
Jos kukat ovat kerrotut (terälehtiä on paljon), kyseessä on todennäköisesti pitemmälle jalostettu tarhakurtturuusu, jonka kasvattaminen on sallittua.
Tarhakurtturuusulla kukkien väri on vaaleamman sävyinen: valkoinen, vaaleanpunainen, persikka.
Tarhakurtturuusut eivät yleensä juuri tuota kiulukoita, eikä siemeniä kehity. Ne eivät myöskään tee juuriversoja yhtä älyttömästi kuin kurtturuusu.

Saariston alkuperäiseen ruusulajistoon kuuluvilla orjanruusuilla (Rosa vosagiaca, ent. dumalis) ja R. caesia) piikkejä on huomattavasti vähemmän ja ne ovat muodoltaan käyriä. Orjanruusujen kukat ovat väriltään vaaleanpunaiset ja kiulukat ovat pitkulaisia.
Orjanruusut kasvavat 2–4 m korkeina yksittäispensaina eivätkä muodosta kurtturuusulle tyypillisiä laajoja,matalia kasvustoja.

juhannusruusu

Muista pihojen pensasruusuista kurtturuusu erottuu helposti piikkiensä perusteella.
Esimerkiksi valamonruusunpiikit ovat käyrät ja niitä on harvassa. Kotipuutarhoissa tutulla juhannusruusullaon sen sijaan kurtturuusun tapaan suorat piikit, mutta kukinta ja lehdet hyvin erinäköisiä. Juhannusruusun tuoksu on paras!

Haitallisuudesta…
Alunperin laji on kotoisin Itä-Aasiasta jossa se kasvaa se kasvaa Tyynen valtameren hiekkaisilla rannoilla. Tästä muodostuikin suurin ongelma Suomessa, kun kiulukat ovat veden mukana huuhtoutuneet saariston hiekkarannoille. Kannattaa googlata, miten pahasti menetettyjä rantoja löytyy esim. Hangossa ja Porvoossa.
Laji on levinnyt aina Kemin korkeudelle saakka. Paikoittain kurtturuusu on vallannut alkuperäisen merenrantalajiston kasvupaikat kokonaan.
Kurtturuusu aiheuttaa merkittäviä muutoksia maaperän ravinnetasapainoon sekä mikrobitoimintaan esim. vesistöjä rehivöittävien kokonaistypen, liukoisen fosforin ja orgaanisen aineksen määrä on havaittu olevan korkeampi kurtturuusurannoilla.

pihasuunnittelu

Viherkasvit kannattaa vaihtaa uuteen multaan ennen uuden kasvukauden alkua.

Helmikuun lopussa valo lisääntyy jo huomattavasti, joten on oikea aika mullanvaihdolle eli viherkasvien uudelleenistuttamiselle.
Vähän myöhemmin keväällä maalis-huhtikuussa vuorossa ovat kukkivat huonekasvit, esim. retrokukka Saintpaulia.

Huonekasvien multaa vaihdettaessa huomioitavia perusasioita on ensinnäkin ko. kasville sopiva multa. Kaktuksille hiekkapitoista
kaktusmultaa jne. Toiset kasvit tykkäävät turvepitoisesta ja toiset savipitoisesta kasvualustasta.

Kannattaa kysyä esim. paikalliselta kukkakauppiaalta tarkemmin juuri oman kasvisi vaatimuksista kasvualustan suhteen. Aika hyvin kuitenkin laadukkaat viherkasvimullat sopivat suuremmalle osalle kasveista. Isoäideillä on myös usein kokemusperäisiä vinkkejä huonekasvien viihtymiseen 🙂 kahvinporoja yms.

Ennen mullanvaihtoa kasvin juuripaakku kastellaan huolellisesti jo 1-2 päivää ennen toimenpidettä, jolloin se irtoaa helpommin
vanhasta ruukusta eikä hajoa. Myös uusi multa kostutetaan ja möyhennetään ennen käyttöä esim. ämpärissä, ettei se heti tiivisty kivikovaksi.

Kasvin irroittamisessa vanhasta ruukusta pyritään siis pitämään juuripaakku mahdollisimman ehjänä, pudotellaan kuitenkin pinnasta ja
juurenkärkien ympäriltä vanhaa kulahtanutta multaa pois ja availlaan varovasti kiertyneitä juuria. Poistetaan kuolleet ja mahdollisesti vioittuneet juurenosat.

Jos kasvin juuret olivat täyttäneet ruukun kokonaan, siirretään kasvi suurempaan ruukkuun. Vahvasti kasvaneiden kasvien juuristo voidaan myös jakaa uusiksi kasveiksi varovasti halkaisemalla.

Jos ei käytetä sisäruukkua, uuden ruukun pohjalle levitetään kerros kevytsoraa salaojitukseksi ennen uudella mullalla täyttämistä, altakasteluruukuissa salaojitusta ei tarvita. Sora estää liiallisen kosteuden kertymisen ruukun pohjalle.

Itse istutan viherkasvit vaatimattomamman näköisiin, reiällisiin muovisiin sisäruukkuihin tai saviruukkuihin, jotka laitetaan sisustukseen sopivaan tai silmää muuten miellyttävään astiaan/ruukkuun. Tällöin laitan kevytsoraa tai kiviä astian pohjalle, enkä sisäruukkuun mullan alle.Näin voi koristeastian tyylinkin muuttaa halutessaan, ilman että kasvia täytyy rasittaa uudelleenistutuksella.

Kasvi asetellaan uudelleen ruukkuun tai uuteen ruukkuun, niin että se tulee istutettua entiseen kasvusyvyyteensä. Huomioi myös kasteluvara, niin ettei istutusastiaa täytetä ihan reunaan asti.

Uuden ruukun olisi hyvä olla halkaisijaltaan pari senttiä juuripaakkua suurempi. Toiset viherkasveista viihtyvät ahtaassa ruukussa, esimerkiksi posliinikukka ja kumipuu. Kun taas toiset vaativat juurille leviämistilaa, esim. viirivehka uudelleenistutetaan suuren ruukun keskelle.

Multa tiivistetään napakasti, muttei kivikovaksi juuripaakun ympärille. Juuristo rasittuu aina sitä käsiteltäessä, joten se ei ole heti ihan
100 % toiminnassa. Silloin se ei pysty käyttämään lannoitteen hyötyaineita ja vettä täydellä teholla, ennen kuin on juurtunut uudelleen.

Eli multa kastellaan hyvin, mutta varotaan liikakastelua kasvin juurtumisen ajan. Samasta syystä lannoitus aloitetaan vasta muutaman viikon kuluttua uudelleenistutuksesta ja kasvi siirretään pois suorasta auringonpaisteesta.
Normaaliin kastelurytmiin voi sitten palata 2-3 viikon kuluttua istutuksesta ja siirtää kasvin takaisin omalle paikalleen.

Myös mullan pintaan voi laittaa parin sentin kerroksen kevytsoraa, itse en tykkää siitä miltä tuo kevytsora näyttää, jotenkin tulee mieleen jonkun konttorin unohdetut, kituvat viherkasvi-istutukset 🙂

Joillekin kasveille olen laittanut juurelle koristesoraa tai -haketta visuaalisista syistä. Koristekiviä ja soraa käytettäessä täytyy kuitenkin huomioida, ettei kyseinen kasvi kärsi ylimääräisestä painosta
kasvualustan pinnalla tai kosteutta pidättävästä hakkeesta.

Yhteenvetona… Mullanvaihtoväli on yleensä vuosi, hitaasti kasvavilla lajeilla (esim. kaktus ) riittää joka kolmas vuosi tehtävä
uudelleenistutus.

Myöskään esimerkiksi peikonlehti ei tykkää joka keväisestä mullanvaihdosta, koska sen vahingoittuneet juuret lahoavat.
Sitten taas tällä hetkellä kovin trendikkään lyyraviikunan multa vaihdetaan nuorena vuosittain, mutta vanhemmalle kasville riittää pintamullan vaihto harvemmin.

Kuten aiemmin jo mainitsin mullanvaihto on ajankohtaista viimeistään ruukun käydessä pieneksi (täynnä juuria), lajista riippuen, tai kun
kalkkia ja lannoitejäämiä on kertynyt kasvualustan pinnalle ja ruukun reunoille.

Kovin suurten kasvien mullanvaihto on iso projekti ja ne kannattaakin jo alunperin istuttaa niin suureen astiaan kun on kasvin viihtymisen ja näyttävyyden kannalta mahdollista.
Oma tapani on vaihtaa muutaman cm syvyydeltä helposti irtoavaa pintamultaa vuosittain, tässäkin operaatiossa juuria tulee varoa.

Lisättäköön vielä, että uusi huonekasvi istutetaan aina mahdollisimman pian, kun se on toipunut liikkeestä kotiin kuljetuksesta, sopivaan multaan ja isompaan ruukkuun. Eli uuden kasvin istutuksessa ei tarvitse odottaa helmi-maaliskuun mullanvaihtoaikaan.

pihasuunnittelu