Vahingossa katsoin hetken erästä piharakentamisaiheista ohjelmaa tv:stä 🙂 Muistaakseni suunnittelija siinä totesi, etteivät istuttaneet viiniköynnöstä pergolakatokseen kasvamaan, koska se ei menesty Suomessa. Toteaisin tähän, että menestyy kyllä, vielä täällä III-vyöhykkeelläkin. Satoa se on alkanut tuottaa viime vuonna, kun löysin parin vuoden siirtelyn jälkeen suotuisan paikan saunarakennuksen länsiseinustalla säleikössä.
Viiniköynnökselle rakennettiin lehtikuusesta pergola, johon köynnös ohjataan kasvamaan. Säleikkö ei jaksanut enää yksin kannatella rehevän viiniköynnöksen painoa.
Tänä vuonna on raakileita PALJON, mutta pelkäänpä, ettei tämän kesän/syksyn lämpö riitä niiden kypsyttämiseen. Olen yrittänyt parantaa tilannetta pakkasharson avulla 🙂
Viime vuonna pienen pieniä terttuja oli 3 kpl.
Nyt voisi sitten joku kommentoida, että menestyyhän viini, mutta
vaatii hirveesti hoitoa ja huolenpitoa. Ei onnistu, ellei ole ”viherpeukaloa” aikaa ja keskittymistä… Viiniköynnökseni on saanut kasvaa rauhassa, juuret olen rajannut istutusvaiheessa ”pohjattomalla” ruukulla, jotta kasvavat syvälle maahan eikä kasvillisuus ympärillä vie viiniltä vettä ja ravinteita.
Leikkasin kahtena ensimmäisenä vuonna ohjeen mukaan (Leikkausohje alempana…) mikä oli suhteellisen helppoa kun versoja oli vain 3 kpl, sen jälkeen viini on rehevöitynyt rauhassa:) Alunperin istutun köynnöksen koristeeksi, joten ens itä leikannut aktiivisesti satoa ajatellen.
Kuten useiden huonekasvienkin hoidossa soveltaisin samaa ohjetta: liika huolenpito eli liika kastelu, leikkely yms. saattaa ennemmin saada kasvin voimaan huonosti kuin se, että antaa sille tilaa ja rauhaa kasvaa.
Kokeile ”haastavaa” viiniköynnöstä, saatat huomata olevasi huippupuutarhuri, joka saa viinin tuottamaan satoa (mutta muista etteivät näytä samalta kotipuutarhassa, kuin hedelmätiskillä kaupassa :D) Kun onnistut voit kokeilla muutakin, eikä tarvitse pihaa suunnitella vain pensasaidan ja nurmikon avulla vihreäksi… koska ei ole ”viherpeukaloa” (en kyllä edes tykkää tuosta peukalo -termistä :D)
Istuta viiniköynnös lämpimään aurinkoiseen, suojaisaan paikkaan, jossa kuitenkin riittää maaperässä kosteutta. Sen verran kannattaa nyppiä, että juurialue pysyisi suhteellisen puhtaana rikkaruohoista ja nurmiheinästä. Rajaus ja kateaine on hyvä keino!!
Viiniä voi kasvattaa myös kasvihuoneessa, mutta silloin kannattaa taimi istuttaa niin, että sen juuret kasvavat syvällä maassa kasvihuoneen ulkopuolella ja köynnös itsessään ”ryömii” jostain kulmasta kasvihuoneeen sisäpuolelle.
Valitettavasti en löytänyt enää kuvaa näkemästäni kasvihuoneesta, jossa oli kausi-istutuksia ja tomaatteja erilaisissa ruukuissa, pieni kahvipöytä -ryhmä, muutama valoköynnös tunnelmana ja koko katon täyttävä viiniköynnös.
Ehkä sato/hedelmät olisivat suurempia, jos keskittyisin hoitoleikkuisiin ja lannoituksiin yms. Mutta varmasti menestyy viiniköynnös pihan
vehreyttäjänä!! Toisaalta käyn aina ihailemassa ja hipelöimässä lempikasvejani, mahtaako se vaikuttaa asiaan?
Oman pihani viini on alunperin latvialainen lajike ’Zilga’.