-pihasuunnittelijan vinkit!
Nurmi- tai istutusaluetta ei tehdä kiinni rakennuksen sokkeliin. Sokkelin vieressä tulisi olla 50 cm erotuskaista ilmavaa kiviainesta, tätä lähempänä taloa ei saisi olla eloperäistä ainesta (multa, savi, kasvillisuus, nurmikko…), koska alueen tulee pysyä kuivana.

Yleensä sokkelin vierustat täytetään pääsääntöisesti noin puolen metrin leveydeltä ilmavalla sora-aineksella. Rakennuksen sokkelia suositellaan jätettäväksi näkyviin vähintään 40 cm:ä. Patolevyn yläreuna jätetään 50 mm tulevan maanpinnan alapuolelle, betonikivien pinta asennetaan patolevyn yläreunan tasoon.
Pelkkä sorakate sellaisenaan sokkelin vierustalla on kuitenkin aika tylsä. Valitse seinän vierustalle pihan muuhun tyyliin sopiva, viimeistelty materiaali.
Irtonaiset päällystemateriaalit kuten sepeli rajataan reunakivellä, metallirajauksella, betonikivellä tai -kiveyksellä.
Hyviä vaihtoehtoja ovat:
- sepeli tai mielestäni koristeellisempi somerokivi. Somerokiviä voi sekoittaa vaihtelevan kokoisia esim. etupihan julkisvunäkymässä. Selkeä, linjakas rajaus tekee sepelikaistaleestakin siistin ja tyylikkään näköisen.
- Erilaisia koristekiviä voidaan käyttää myös sokkelinvierustassa, ne eivät ole kuitenkaan edullisin ratkaisu ja näissäkin voisi käytön siten rajata julkisivussa näkyville alueille, näyttävinä yksityiskohtina.
Irtopäällysteiden puhtaanapito esim. lehdistä on aina haastavaa. Parhaiten se onnistuu lehtipuhaltimella. Raekooltaan pieni kiviaines lentelee kuitenkin lehtipuhaltimella, joten kannatta käyttää raekooltaan 16-32 mm sepeliä tai someroa.
- Seulanpää- ja räjäytyskiviä voidaan käyttää myös sokkelin vierustassa irtonaisina, jolloin ne voivat olla vaihtelevan kokoisia. Esim. luonnon keskellä metsäisessä ympäristössä istuvat luonnonkivimateriaalit maisemaan parhaiten.
Seulanpääkiviä irtonaisena pintana käytettäessä jälleen puhdistus on haastavampaa. Saumattuna kiveyksenä hoito on helpompaa. Jos halutaan saumattua pintaa elävämpi, luonnollisempi pinta voidaan kiveyksen päälle asetella muutamia koristeellisia irtokiviä yksityiskohdaksi.
- Sokkelin vierustassa voi olla myös kulkuväylä, jolloin kasvillisuus tai nurmikko voidaan istuttaa kulkuväylän reunaan ja rajata esim. metallirajauksella tai betonikivellä.
Rakennuksen eristysalueelle ei kasvillisuutta istuteta. Kulkuväylä kannattaa tehdä tarpeeksi leveäksi, jotta kulku on luontevaa… ihan seinän vieressä ei kuitenkaan kuljeta ja polku muodostuu sitten vähitellen kulkuväylän viereen, nurmikolle. Seinustalla kulkuväylä säästää tilaa ja helpottaa rakennuksen huoltotoimenpiteitä.
- Nurmikkoalue voidaan perustaa kiviaineskaistaleen viereen, silloin sen käyttöön ohjataan rakennuksesta poispäin pintavedet. Pihan hoitotöitä helpottamaan sokkelin vierustan materiaali kannattaa aina rajata nurmikosta ja kasvillisuudesta. Nurmikon leikkuu on helpompaa, eikä nurmiheinä tai muu kasvillisuus leviä vierustan materiaalin sekaan.
Betonikiveys voidaan asentaa rakennuksen seinään asti, jolloin vesienohjaus tapahtuu ensin pohjakerrosten kallistuksilla. Kivet tai laatat asennetaan myös niin, että riittävät pintavesikaltevuudet sokkelista poispäin eli kaato on huomioitu.
Helpointa kaato on tehdä pienemmillä kivillä kuin betonilaatoilla. Kaistale pienempää kiveä esim. noppakiviä tuo myös laatoitusalueelle vaihtelua ja koristeellisen yksityiskohdan.
Kiveys on helpoin materiaali pitää puhtaana.
Kun kiveysalue ja sokkeli ovat eriväriset tai samanvärisen kiveysmateriaalin pinta on kuvioitu/profiloitu, saadaan pihaan kolmiulotteisuutta ja syvyyttä. Yhtenäinen materiaalien väritys taas näyttää laajentavan aluetta.
Sokkelin vierustan kivimateriaalit voidaan asentaa perustusalueen kiviaineksen päälle. Eloperäinen aines poistetaan murskeeseen, hiekkaan tms. eristys/perustusalueen materiaaliin asti.
Tarvittaessa täytetään kaivantoa sepelillä tai murskeella. Tiivistyksen ja muotoilun jälkeen sorakerroksen päälle levitetään ohut asennushiekkakerros ennen kivien asentamista. Tiivistyksen tarkoituksena on, ettei kiveys painu ajan kuluessa.
Myös muiden sokkelinvierustan pintamateriaalien pohjaan muotoillaan tarvittavat vesienohjauksen kallistukset ja tiivistetään.
Uudisrakennusten sokkelinvierustat eivät yleensä tarvitse erikseen pohjatöitä, rakennusten perustusalue ja eristetty alue toimii pohjakerroksena.
Asennuspohjien uusimisen yhtydessä kannattaa vanhoissa rakennuksissa tarkistaa samalla eristeiden riittävyys ja tarvittaessa korjata myös kosteus- ja routaeristykset.
Seinustalla voi tietysti olla myös terassirakenne tai kulkea puupintainen kulkuväylä. Silloin vesienohjaus tehdään terassirakenteen alla muotoilemalla pintamaa rakennuksesta poispäin kaatavaksi. Puurakenteen ja sokkelin väliin jätetään myös muutaman cm ilmanvaihtorako.