Mitä sokkelin vierustaan ?

-pihasuunnittelijan vinkit!

Nurmi- tai istutusaluetta ei tehdä kiinni rakennuksen sokkeliin. Sokkelin vieressä tulisi olla 50 cm erotuskaista ilmavaa kiviainesta, tätä lähempänä taloa ei saisi olla eloperäistä ainesta (multa, savi, kasvillisuus, nurmikko…), koska alueen tulee pysyä kuivana.

Vältä nurmikkoa ja istutuksia liian lähellä sokkelia, rakennusten sokkelin viereen jätetään väh. cm levyinen kasviton alue, jotta seinusta pysyy kuivana.

Yleensä sokkelin vierustat täytetään pääsääntöisesti noin puolen metrin leveydeltä ilmavalla sora-aineksella. Rakennuksen sokkelia suositellaan jätettäväksi näkyviin vähintään 40 cm:ä. Patolevyn yläreuna jätetään 50 mm tulevan maanpinnan alapuolelle, betonikivien pinta asennetaan patolevyn yläreunan tasoon.

Pelkkä sorakate sellaisenaan sokkelin vierustalla on kuitenkin aika tylsä. Valitse seinän vierustalle pihan muuhun tyyliin sopiva, viimeistelty materiaali.

Irtonaiset päällystemateriaalit kuten sepeli rajataan reunakivellä, metallirajauksella, betonikivellä tai -kiveyksellä.

Hyviä vaihtoehtoja ovat:
  • sepeli tai mielestäni koristeellisempi somerokivi. Somerokiviä voi sekoittaa vaihtelevan kokoisia esim. etupihan julkisvunäkymässä. Selkeä, linjakas rajaus tekee sepelikaistaleestakin siistin ja tyylikkään näköisen.
  • Erilaisia koristekiviä voidaan käyttää myös sokkelinvierustassa, ne eivät ole kuitenkaan edullisin ratkaisu ja näissäkin voisi käytön siten rajata julkisivussa näkyville alueille, näyttävinä yksityiskohtina.

Irtopäällysteiden puhtaanapito esim. lehdistä on aina haastavaa. Parhaiten se onnistuu lehtipuhaltimella. Raekooltaan pieni kiviaines lentelee kuitenkin lehtipuhaltimella, joten kannatta käyttää raekooltaan 16-32 mm sepeliä tai someroa.

  • Seulanpää- ja räjäytyskiviä voidaan käyttää myös sokkelin vierustassa irtonaisina, jolloin ne voivat olla vaihtelevan kokoisia. Esim. luonnon keskellä metsäisessä ympäristössä istuvat luonnonkivimateriaalit maisemaan parhaiten.

Seulanpääkiviä irtonaisena pintana käytettäessä jälleen puhdistus on haastavampaa. Saumattuna kiveyksenä hoito on helpompaa. Jos halutaan saumattua pintaa elävämpi, luonnollisempi pinta voidaan kiveyksen päälle asetella muutamia koristeellisia irtokiviä yksityiskohdaksi.

  • Sokkelin vierustassa voi olla myös kulkuväylä, jolloin kasvillisuus tai nurmikko voidaan istuttaa kulkuväylän reunaan ja rajata esim. metallirajauksella tai betonikivellä.

Rakennuksen eristysalueelle ei kasvillisuutta istuteta. Kulkuväylä kannattaa tehdä tarpeeksi leveäksi, jotta kulku on luontevaa… ihan seinän vieressä ei kuitenkaan kuljeta ja polku muodostuu sitten vähitellen kulkuväylän viereen, nurmikolle. Seinustalla kulkuväylä säästää tilaa ja helpottaa rakennuksen huoltotoimenpiteitä.

  • Nurmikkoalue voidaan perustaa kiviaineskaistaleen viereen, silloin sen käyttöön ohjataan rakennuksesta poispäin pintavedet. Pihan hoitotöitä helpottamaan sokkelin vierustan materiaali kannattaa aina rajata nurmikosta ja kasvillisuudesta. Nurmikon leikkuu on helpompaa, eikä nurmiheinä tai muu kasvillisuus leviä vierustan materiaalin sekaan.

Betonikiveys voidaan asentaa rakennuksen seinään asti, jolloin vesienohjaus tapahtuu ensin pohjakerrosten kallistuksilla. Kivet tai laatat asennetaan myös niin, että riittävät pintavesikaltevuudet sokkelista poispäin eli kaato on huomioitu.

Helpointa kaato on tehdä pienemmillä kivillä kuin betonilaatoilla. Kaistale pienempää kiveä esim. noppakiviä tuo myös laatoitusalueelle vaihtelua ja koristeellisen yksityiskohdan.

Kiveys on helpoin materiaali pitää puhtaana.

Kun kiveysalue ja sokkeli ovat eriväriset tai samanvärisen kiveysmateriaalin pinta on kuvioitu/profiloitu, saadaan pihaan kolmiulotteisuutta ja syvyyttä. Yhtenäinen materiaalien väritys taas näyttää laajentavan aluetta.

Sokkelin vierustan kivimateriaalit voidaan asentaa perustusalueen kiviaineksen päälle. Eloperäinen aines poistetaan murskeeseen, hiekkaan tms. eristys/perustusalueen materiaaliin asti.

Tarvittaessa täytetään kaivantoa sepelillä tai murskeella. Tiivistyksen ja muotoilun jälkeen sorakerroksen päälle levitetään ohut asennushiekkakerros ennen kivien asentamista. Tiivistyksen tarkoituksena on, ettei kiveys painu ajan kuluessa.

Myös muiden sokkelinvierustan pintamateriaalien pohjaan muotoillaan tarvittavat vesienohjauksen kallistukset ja tiivistetään.

Uudisrakennusten sokkelinvierustat eivät yleensä tarvitse erikseen pohjatöitä, rakennusten perustusalue ja eristetty alue toimii pohjakerroksena.

Asennuspohjien uusimisen yhtydessä kannattaa vanhoissa rakennuksissa tarkistaa samalla eristeiden riittävyys ja tarvittaessa korjata myös kosteus- ja routaeristykset.

Seinustalla voi tietysti olla myös terassirakenne tai kulkea puupintainen kulkuväylä. Silloin vesienohjaus tehdään terassirakenteen alla muotoilemalla pintamaa rakennuksesta poispäin kaatavaksi. Puurakenteen ja sokkelin väliin jätetään myös muutaman cm ilmanvaihtorako.

www.kevat.net

Pihasuunnittelu – kulkuväylät pihassa

Pihan kulkuväyliä suunniteltaessa on tärkeä ensin miettiä, mihin tulevaa kulkuväylää käytetään, millä siinä kuljetaan, kuljetaanko ympäri vuoden ja onko omaa silmää miellyttävä pintamateriaali näihin käyttöön liittyviin asioihin sopiva?

Talvella, lumiseen aikaan huomasi tarkemmin muutamia pihan jäsentelyyn liittyviä asioita. Tietysti lumitilan tarpeen, mutta myös kulkuväylät. Mihin ja mistä kohtaa kuljetaan lumiseen aikaan? Näillä väylillä tietysti tarvitaan lumitöitä ja näin ollen stabiili ja kestävä materiaali. Mahdollisesti jopa lämmitys, erityisesti jyrkissä luiskissa, joissa kulku on päivittäistä ja muuten mahdotonta.

Tällä hetkellä, kun pihan halutaan vahvasti olevan sisätiloista luontevasti jatkuva oleskelutila, täytyy myös kulku onnistua ns. kuivinjaloin ja pihanäkymän olla toimiva kokonaisuus. Tässä mainitaankin jo pari tärkeintä tarkoitusta kulkuväylille ja pihapoluille.

Pääsääntöisesti aloitan pihasuunnitelmanteon kulkuväylistä, ne jäsentelevät pihan ja niitä tarvitaan, mutta eivät saa olla se hallitseva tekijä pihanäkymässä. Ainakaan oleskelupihalla.

Etupihalla ts. kodin sisäänkäynnissä suositaan yleensä selkeälinjaisia ja stabiileja kulkuväyliä. Autopaikalta tehdään mahd.suora kulkuväylä ovelle, mikä onkin järkevää esim. just lumitöiden kannalta. Yleensä etupihalla on suurin osa ns. käytännön toiminnoista: roskakatos, tomutus, varasto ja kaikki nämä yhdistetään kokonaisuudeksi helposti huollettavilla käytävillä.

Sisäänkäynti luo myös ensivaikutelman rakennuksesta, selkeästi kulkua ovelle ohjaava ja viimeistelty kulkuväylä toivottaa tukijan tervetulleeksi, ei tarvitse miettiä ja epäröidä mistä ovesta tulijan toivotaan kulkevan…

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on DSC_0466-169x300.jpg

Ihmiselle on luontaista muodostaa oma kulkuväylänsä ja esim. rakennusvaiheessa muodostunutta polkua pääovelle voi olla vaikea muuttaa jälkikäteen, vaikka selkeä kivetty väylä tehtäisiinkin ”sopivaan” kohtaan. Jos mahdollista, tämä kannattaa otta ottaa huomioon suunnittelussa.
Itse seuraan pihasuunnittelun kartoituskäynneillä asukasta, mistä kohdin he kulkevat autopaikalta ovelle ja takapihan terassilta takaisin etupihalle.

Talon ympäri on hyvä ja käytännöllistä olla selkeä kulkuväylä, jos mahdollista niin leveä, että takapihalle pääsisi vaikka tarvittaessa peruuuttamaan peräkärryn kanssa. Nopeasti yleistyvillä ja suosituilla pienillä kaupunkitonteilla tämä on usein mahdotonta, silloin kannattaa ainakin yrittää saada kottikärryn tai lastenvaunujen levyinen kulkuväylä takapihalle.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on luotokivi-kiveys-225x300.jpg

Materiaaleiksi sopivat jalankulkuväylille siis betonikivien lisäksi liuskekivet, somero ja sepeli sekä edullinen tiivistetty kivituhka. Kivituhkan käytössä huomattavaa on, että se kulkeutuu kengissä sisätiloihin ja terasseille. Terassien puupintaa se kuluttaa nopeasti. Kulkeutumista estää jonkin verran muutaman neliön kiveysalue kivituhkapinnan jälkeen, johon kivituhka kengistä jää.

Tietysti hyvin hoidettu ja pehmeä nurmikkokin on mukava kulkuväylä. Nurmikko kuitenkin kuluu ja sen kasvualusta tiivistyy nopeasti jatkuvasti samasta kohdasta kuljettaessa. Käytäville onkin järkevää valita kovempia ja kulutusta kestäviä materiaaleja. Suosittelen aina vähintään askelkivien käyttöä, ne voi asentaa pihaan helposti ilman maanrakennuskoneita kulkuväyllien vakiinnuttua. Toisaalta, myös nurmikonpintaan uurtunut polku on oikeassa ympäristössä tunnelmallinen…

Huollettavuuden ja kestävyyden lisäksi suunniteltavaa on myös visuaalisuus ja toteutus. Polku tai käytävä voi olla pihanäkymän kiintopiste ja katseenvangitsija. Tai se voi olla pihanosat kokonaisuudeksi yhdistävä tekijä. Selvästi lapset tykkäävät poluista, joita pitkin voi juoksennella.

pihasuunnittelu kulkuväylät

Istutusryhmän läpi kulkeva tai sivuava polku helpottaa hoitotöitä ja korostaa kasvillisuutta. Polku myös houkuttelee kulkemaan tiettyyn pihan osaan, esim. suojaiselle oleskeluslueelle pihan perälle ilta-aurinkoon tai tuoksupuutarhaan, vesiaiheen äärelle. Kaareva linja selkeästi ohjaa kulkua näkymättömissä olevaan kohteeseen. Käytä mielikuvitusta!

Yleensä vaihtelevuutta pihaan luodaan korkeuseroilla, joka on aika haastavaa täysin tasaisella pihalla. Silloin kannattaakin kolmiulotteisuuden luomiseen käyttää kulkuväylien ja istutusalueiden yhdistelmiä.
Rakennuksen ja asukkaiden tyylistä riippuen valitaan kulkuväylän materiaali ja linjat. Voidaan tehdä rönsyilevän ja rehevän puutarhan yhteen sitova, puiden välissä romanttisesti mutkitteleva polku. Tai linjakkaan tyylikäs ja upeasti valaistu parin kivimateriaalin kulkuväylä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on polku-300x239.jpg

90 -asteen kulmat ja täysin suorat kulkuväylät sopivat mieletäni kuitenkin parhaiten lyhyisiin siirtymiin. Kuten sanottua on ihmisillä tapana oikaista varsinkin kulmissa ja pihan läpi suoraan kulkeva kivetty väylä ei välttämättä ole käytännöllisin tai mielenkiintoisin visuaalisesti.

Mielestäni pitkä pihaa halkaiseva suora käytävä vaatii ainakin jonkin linjaa katkaisevan istutusalueen tai muun elementin matkan varrelle.

Mökkipoluksi riittää hiekka tai liuskekivet, näyttävämpää merihenkisyyttä saadaan lehtikuusi ”laitureilla” tai pitkospuilla. Myös kuorikatetta voi käyttää polkujen muodostamiseen metsänpohjaan.

Barokkipuutarhoissa käytetään valeperspektiiviä, joka saa aikaan vaikutelman tilan jatkuvuudesta. Tätä voi hyvin hyödyntää myös pienessä pihassa!

Polun leveydeksi riittää 70 cm, yleensä kulkuväylistät tehdään vähintään 90 cm, jolloin se riittää yhden ihmisen kävelyleveydeksi. 1,2 metrin levyisellä kulkuväylällä mahtuu kaksi henkilöä ohittamaan toisensa. Käytän myös tuota väh. 1,2 leveyttä seinän vierustan kulkuväylillä, vaikka kulku ei olisikaan jokapäiväistä.
Aika luonnottomalta tuntuu kulkea ihan seinässä kiinni, vaikka ei tarvitsisikaan ohitella muita 🙂
Tonttiliittymän ja muut yhteydet pihasta katualueelle määrää yleensä asemakaava.

Jalankulkuun käytettäviä käytäviä perustettaessa pintamaata poistetaan 20-40 cm pohjamaan routivuudesta riippuen. Kaivannon pohjalle leviteään maanrakennuskankaan päälle karkeaa maa-ainesta joka tiivistetään. Tämän tiivistetyn kerroksen päälle tulee pintamateriaali; koristeellisempi kiviaines, asennettavat kivet tai puurakenne.

Kulkuväylän voi ennen toteutuksen aloitusta merkitä maahan ja tarkistaa sen toimivuus ja silmäänistuvuus käytännössä.
Autopaikalle ja sen yhteydessä olevien jalankulkuväylien sekä koneellisesti huolettavien kulkuväylien pohjatyöt tehdään järeämmiin poistamalla routivaa maa-ainesta ja eristämällä pohjarakennekerrokset.

pihasuunnittelu

Miksi pihan rakentaminen maksaa?

Kasvillisuus ja niiden istuttaminen on vain pieni osa kustannuksista pihan toteutuksessa. Kasvualusta ja pintamateriaalien rakennekerrokset ovat tärkein osa piharakentamisessa. Jos niissä säästellään ja tehdään virheitä, ei lopputulos voi olla kestävä.

pihakiveys tampere

”Miten kiveysalueen tekeminen voi maksaa näin paljon? Kivien hintahan on netissä vain murto-osa.”

No, aloitetaan siitä että, Suomessa esiintyy luonnonilmiö nimeltään routa, joka tarkoittaa maassa olevan veden jäätymistä ja siten laajenemista. Routa ulottuu yleensä 20-200 cm syvyyteen ja pystysuuntainen tilavuuden kasvu voi olla yli 10 % mikä tarkoittaa 10 cm /m…

Routaan tulee erilainen rakenne eri maalajeissa. Karkeammassa maa-aineksessa, vesi jäätyy materiaalin koloihin, jolloin maa-aineksen kokonaistilavuus ei kasva. Kun tiiviimmässä savimaassa oleva vesi jäätyy laajenee samalla koko maa-aines, eli routii.

Tästä syystä on routivaa maata poistettava riittävän syvältä ja vaihdettava karkeampaan sekä pohjarakenne eristettävä jäätyvästä maa-aineksesta.

Eli siis jos kiveysalueita, kulkuväyliä ja muurirakenteiden pohjia ei ole tehty routimattomaksi, seuraavina vuosina roudan siirrellessä maa-aineksia muurit kaatuilevat ja betonikivet aaltoilevat…

Routaeristyksen lisäksi tulee kulkuväyliksi tarkoitetut rakenteet olla kestäviä. Betonikivi ei itsessään kannattele autopaikalle ajettavan auton painoa, vaan sen alla oleva tiivistetty murskekerros.
Usein näkee vanhoissa (ja valitettavasti melko uusissakin) pihoissa autopaikalle painuneet rengasurat. Kivet ovat ehjiä, mutta ne on asennettu riittämättömän pohjan varaan, jolloin ne vähitellen painuvat.

Pihan pohjatyöt ovat siis maanrakennuskoneita vaativia laajoja toimenpiteitä joissa kuljetetaan, vaihdetaan ja siirrellään maamassoja, ei siis mitenkään halpaa hommaa.

piharakentaminen viherrakennus

Jos katselee Australiassa kuvattuja piharakennusohjelmia, joissa tehdään laatoituksille vain asennusta varten tasainen asennuskerros, voi ymmärrettävästi muodostua virheellinen käsitys omassa pihassa vaadituista pohjatöistä.

Yksittäin nurmikolle asennettavat astelukivet ovat asia erikseen. Niidenkin alle on hyvä laittaa asennusta helpottava kivituhkakerros ja vähintään suodatinkangasta estämään kiven uppoaminen nurmikon kasvualustaan.

Tämän lisäksi, itse pihakivien asentaminen tehdään käsityönä, yksitellen asentaen ja vaatii usein kivien leikkuuta ym. viimeistelytöitä. Valmiin kiveysneliön hinta on n. 120 €.

Kiveykseen tarvitaan myös reunakivet, ei pelkästään viimeistellyn näkymän takia, vaan ilman reunatukea kiveysladonta hyvin nopeasti purkautuu.

Kasvillisuuden kasvualusta on tärkein asia kasvien menestymisen kannalta. Suurin virhe on useimmiten riittämättömän syvyinen kasvualusta, eli multakerros. Jos rakentamisen jäljiltä murskeella olevaan pihaan levitetään 20 cm savista täyttömaata, on siinä menestyvien kasvien lista aika lyhyt.

Pihasuunnittelussa lähden aina siitä ajatuksesta, että on vaihdettava tai perusparannettava maata ennen mitään istutustöitä. Peltotontilta kaivettua savimaata ei kannata käyttää istutusaltaiden täyttämiseen, tuija-aidan istuttamiseen tms.

Nurmikon pohjalle se sopii, jos pintaan levitetään 15 cm uutta kasvualustaa. Säkkimulta ei ole tarkoitettu viherrakentamiseen ja on vieläkin kalliimpaa.

Kasvualustat ovat siis kuluerä nro 2. Jälleen siirrellään, mahdollisesti sekoitellaan ja kuljetetaan maa-aineksia koneilla.

istutustyöt

Nyt kun pohjatyöt ovat tehty, päästään hauskimpaan osaan!! Eli istutetaan kasvillisuutta, tehdään kiveyksiä, muureja ja nurmikkoa. Nämä työt on ihanan helppo tehdä, kun pohjakerrokset asennusta varten ovat huolellisesti tehtyjä ja oikeilla paikoillaan.

liuskekivi

Työt etenvätkin reippaaseen tahtiin, kun ei tarvitse kaivaa lapiolla liian matalia istutuskuoppia syvemmäksi, koneiden jo poistuttua tontilta.

Uskon, että useimmat osaavat nämä istutustyöt ym. pihasuunnitelman avulla tehdä itsekin hyville pohjarakennekerroksille. Vaikka aina mainitaan, että ei olla mitään viherpeukaloita…

koristekivet

Viimeistely on se piharakentamisen loppusilaus, jolloin piha alkaa näyttää julkaisukelpoiselta, vaikka kasvit tottakai ovat vasta kasvussa 🙂

Kateaineiden ja koristekivien levittämisessä yms. ei voi enää useinkaan käyttää koneita, joten käsityönä tehtävistä viimeistelytöistä kertyy yllättävän paljon työtunteja viherrakentajille ja puutarhureille.

Viimeistelyähän ei kannata myöskään tehdä kiirellä, jotta tarkasti tehdyn rakennusprojektin lopputulos on huoliteltu.

Follow my blog with Bloglovin

www.kevat.net